Näkökulma: TPS teki valtavan palveluksen suomalaiselle jalkapallolle ja itselleen – dominoefekti voi olla valmis
Kuva: Juha Tamminen
TPS vastasi perjantaina koko kevään suurimmasta siirtouutisesta, kun seura kertoi Kasper Hämäläisen palaavan kotiin. Hämäläinen, 34, on veret seisauttava hankinta Suomen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Ykköseen, mutta ennen kaikkea hänen hankinta on erinomainen asia suomalaiselle jalkapallolle ja valtava asia TPS:lle.
Hämäläinen lähti TPS:stä maailmalle vuonna 2010. Upea ura ulkomailla tuli nyt päätökseen, ja mies palaa sinne, mistä kaikki aikanaan alkoi. Hämäläinen tuo mukanaan valtavan määrän kokemusta ja nostaa TPS:n kertaheitolla Ykkösen ennakkosuosikiksi.
Hämäläinen tuo mukanaan myös aivan uudenlaista kiinnostusta Ykköstä ja koko kotimaista sarjajalkapalloa kohtaan. Täytyy muistaa, että Hämäläinen pelasi vielä viime EM-karsinnoissa Huuhkajien paidassa. Maajoukkueessa on syntynyt yhdeksän maalia 63 ottelussa. Tämän kaliiberin pelaajia ei joka päivä palaa takaisin kotimaan kentille, saatika toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.

TPS rakentaa jotain pysyvää
TPS oli vajaa vuosi sitten siinä pisteessä, että jotain oli pakko tehdä ja nopeasti. Tommi Pikkarainen oli nostanut TPS:n liigaan, mutta pääosin ulkomaalaisista hankinnoista koostunut ryhmä ei vakuuttanut liigatasolla. TPS:n omat kasvatit tekivät maaleja muissa liigaseuroissa. TPS vaikutti päämäärättömältä seuralta, joka vain yritti selvitä jotenkin liigakaudesta. Pikkarainen sai lopulta heinäkuussa potkut ja tilalle pestattiin oma poika Jonatan Johansson. Yhdellä palkkauksella TPS osoitti, mihin suuntaan se haluaa edetä. Johansson ei pystynyt pelastamaan sarjapaikkaa, mutta hän sitoutui silti seuraan. Johansson tekee parhaillaan töitä, jotta ensi kaudella TPS pelaisi taas liigassa. Nyt hän sai liiganousun tavoitteluun vielä yhden valtavan palasen Kasper Hämäläisessä. – Uskon, että TPS:n nostaminen takaisin huipulle on realismia. Se ei tapahdu päivässä, mutta meillä on olemassa hyvät työkalut. Olen keskustellut Tintin kanssa, niin joukkueen pelaamiseen liittyvistä asioista, kuin itse joukkueestakin, Hämäläinen sanoi seuran tiedotteessa. Johansson ja Hämäläinen ovat TPS:lle paljon suurempia hankintoja kuin vain nimiä penkin päässä tai kentällä. Molemmat herrat ovat seuran omia kasvatteja. Molemmat ovat olleet Tepsissä silloin, kun seura oli huipulla. Molemmat ovat nähneet ja kokeneet jalkapallon huipputason. Tällaiset kaappaukset tuovat valtavan määrän uskottavuutta TPS:lle ja siihen työhön ja tavoitteisiin, joita kohti seura pyrkii. Palata huipulle. Hämäläinen teki Tepsin kanssa heti kahden ja puolen vuoden sopimuksen. Lisäksi Hämäläinen totesi, että jos jalka vielä nousee, niin sopimuksessa on sitä varten vielä optio tulevistakin vuosista. Yksi seuran tavoitteista on vakiinnuttaa paikka Veikkausliigassa lähitulevaisuudessa. Voi hyvin olla, että TPS onnistuu tavoitteessaan jo Hämäläisen sopimusvuosien aikana. [readmore from=tps] On sanomattakin selvää, että Hämäläisen paluuta avitti se, että Johansson on jo seurassa. On myös sanomattakin selvää, että seuraavan mahdollisen tulijan kohdalla Hämäläisen ja Johanssonin kaltaiset nimet eivät ainakaan vähennä seuran uskottavuutta. Dominoefekti voi olla valmis. Mitä esimerkiksi Riskin veljekset tekevät, kun HJK-sopimukset päättyvät? TPS ei ole seurana vielä valmis nousemaan huipulle, mutta menestyksen siemenet on kylvetty. TPS:ssä halutaan rakentaa tulevaisuutta uskottavalle pohjalle, ja lopulta kaiken takana ovat ihmiset. Jotta TPS voi nousta takaisin huipulle, tarvitsee se organisaatioonsa huippuammattilaisia. Ja nimenomaan sellaisia huippuammattilaisia, joille TPS on tärkeä ja merkityksellinen. Johansson ja viimeisimpänä Hämäläinen ovat erinomaisia esimerkkejä tällaisista huippuammattilaisista. LUE MYÖS:- Jättisiirto! TPS julkaisi kauden kovimman siirtopommin – Kasper Hämäläinen palaa Turkuun
- Näkökulma: TPS hankki vihdoin uskottavat kasvot, mutta uppoaako Jonatan Johansson seuran mukana?
- Näkökulma: Veikkausliigan alku on osoittanut todella surullisen kuvan TPS:stä – seurassa ison pohdinnan paikka
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman