ÖT: Roman Eremenko puhui EM-kisoista kieltäytymisestään – ”Uran lopettaminen ei lähelläkään”
Kuva: Getty Images
Markku Kanerva julkaisee Suomen joukkueen 11.6. alkaviin EM-kisoihin ensi viikon tiistaina. Listalta ei tule löytymään Roman Eremenkon nimeä, vaikka hän kuului Suomen parhaisiin pelaajiin viime vuosikymmenellä ja vapautui dopingpelikiellostaan jo vuonna 2018.
Nyt 34-vuotias Eremenko on antanut haastattelun Österbottens Tidningille. Pohjanmaalla tällä hetkellä majaileva keskikenttäpelaaja kertoo, miksi hän ei ole ollut Huuhkajien käytettävissä viime aikoina. Maksumuurin takana olevaa juttua pääsee lukemaan täältä. Ruotsinkielisen Ylen tiivistelmä on puolestaan luettavissa täällä.
– Olen ollut poissa maajoukkueesta viisi vuotta, ja siksi EM-lopputurnaus ei ole minun juttuni. En ole ollut mukana viemässä joukkuetta kisoihin, Eremenko perusteli sitä, miksi ei ole vastannut Markku Kanervan soittoihin.
Eremenko uskoo, että Suomi on valmis yllättämään kisoissa lohkovastustajansa. Paineet ovat hänen mielestään Venäjällä. Vaikka Eremenko pelasi viimeksi maajoukkueessa syksyllä 2016 – ennen kokaiinikäryään – ei hän silti sulje ovea kokonaan paluulta Huuhkajiin. Puolikuntoisena hän ei silti Huuhkajiin halua.
– Emme tiedä, mitä syksyllä tulee tapahtumaan, Eremenko kuittasi.
[readmore from=Eremenko-Roman]
Eremenko poistui talvella venäläisestä Rostovista ja on tällä hetkellä ilman seuraa. Hän on harjoitellut viime viikolla lapsuutensa kotikaupungissa Pietarsaaressa sekä Ykkösen Jaron että Kakkosen JBK:n kanssa. Taituri etsii kuitenkin seuraa kovemmilta sarjatasoilta, eikä mieti vielä uransa lopettamista.
– Uran päätös ei ole lähelläkään. Ei varsinkaan nyt, kun olen pitänyt taas taukoa. Aion pitää huolen siitä, että olen kunnossa, kun siirtoikkuna aukeaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin