Valioliigan TOP4-taistelulle dramaattinen päätös – Tottenham teki Chelsealle todellisen palveluksen
Kuva: Getty Images
Valioliigakausi 2020-21 laitettiin sunnuntai-iltana pakettiin. Manchester City oli sinetöinyt mestaruutensa jo aiemmin tässä kuussa, minkä takia suurin huomio keskittyi Chelsean, Liverpoolin ja Leicesterin väliseen taisteluun TOP4-sijoituksista.
Liverpool selvitti tiensä ensi kauden Mestarien liigaan, kun se voitti omassa ottelussaan Crystal Palacen tyylipuhtain 2–0-lukemin. Ottelun kummastakin maalista vastasi Sadio Mané. Kyseessä oli myös Huuhkajia urallaan valmentaneen Roy Hodgsonin viimeinen ottelu Palacen peräsimessä.
Chelsea kompuroi sen sijaan Aston Villan vieraana ja hävisi ottelun 1–2-lukemin. Anwar El Ghazin vietyä kotijoukkueen kahden maalin karkumatkalle toisen jakson alussa, näytti Chelsea jäävän rannalle ruikuttamaan. Leicester johti nimittäin Tottenhamia 2–1-lukemin.
Samaan aikaan kun Ben Chilwell kavensi pelin Villa Parkilla, onnistui Tottenham kuitenkin tasoittamaan ottelun Leicesteriä vastaan, kääntäen tilanteen taas päälaelleen. Leicester johti Tottenhamia pitkään 2–1-lukemin, mutta hävisi kamppailun lopulta 2–4-numeroin.
Jamie Vardy upotti pallon kahdesti pilkulta sisään, mutta siirtohuhuissa pyörineen Harry Kanen kavennus ja Kasper Schmeichelin omaksi maaliksi merkitty tasoitus pelastivat Chelsean.
Gareth Bale niittasi kamppailun loppuhetkillä vielä Tottenhamin kolmannen ja neljännen. Maaleillaan hän sinetöi Chelsean Mestarien liiga -paikan lisäksi pohjoislontoolaisseuran paikan Euroopan Konferenssiliigassa.
Eurooppa-liigaan Valioliigasta selvittivät puolestaan tiensä Leicester ja West Ham. Arsenal, joka voitti viimeisessä ottelussaan Brightonin numeroin 2–0, joka jäi ensimmäistä kertaa europelien ulkopuolelle sitten kauden 1995-1996.
Harry Kane kruunattiin myös kauden 2020-21 maalipörssin voittajaksi, sillä osuma Leicesterin verkkoon oli hänen 23. tämän kauden Valioliigassa. Toiselle sijalle jäi 22 kertaa tällä kaudella maalannut Liverpool-tähti Mohamed Salah. Kane viimeisteli kautensa myös maalisyöttöjen ykkösenä.
FULL-TIME:
Leicester 2-4 Tottenham
Aston Villa 2-1 Chelsea
Liverpool 2-0 Crystal Palace
Liverpool - 69 points
Chelsea - 67
Leicester - 66
Liverpool & Chelsea qualify for the Champions League
Leicester 2-4 Tottenham
Aston Villa 2-1 Chelsea
Liverpool 2-0 Crystal Palace
Liverpool - 69 points
Chelsea - 67
Leicester - 66
Liverpool & Chelsea qualify for the Champions League
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Solmu jalkapallosta: ”On hyvä opetella nyrkkeilyä tai jujutsua”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa


