Carlos Tévez jättää Boca Juniorsin: ”En ole henkisesti sataprosenttisessa kunnossa”
Kuva: Getty Images
Argentiinan maajoukkueen entinen hyökkääjä Carlos Tévez jättää Boca Juniorsin.
Tévez, 37, on yksi argentiinalaisseuran historian pidetyimmistä pelaajista. Hän aloitti ammattilaisuransa Bocassa vuosina 2001-2004, palasi vuosiksi 2015-2016 ja tuli vielä takaisin tammikuussa 2018.
Kaikkiaan Tévez on pelannut Bocassa 192 ottelua tehden niissä yhteensä 61 maalia ja syöttäen 30. Pokaaleja on tullut reilut kymmenen. Euroopassa hänet muistetaan muun muassa Manchester Unitedista, Manchester Citystä ja Juventuksesta.
Perjantaina Tévez kertoi lehdistötilaisuudessa, että hän tarvitsee lepoa. Hän ei osannut sanoa, tuliko hänen uransa samalla päätökseen, mutta hän lupasi, ettei edustaisi toista seuraa Argentiinassa.
– En tiedä, voinko sanoa jääväni eläkkeelle, koska ehkä minulla herää kolmen kuukauden päästä halu pelata taas. Mutta en aio kantaa Bocan värejä, se luku on päättynyt.
– Tämä on yksi elämäni surullisimmista päivistä, mutta olen tyytyväinen päätökseeni. En ole henkisesti sataprosenttisessa kunnossa, joten minusta tuntuu, että minun on otettava askel sivuun, ja niin aionkin tehdä.
– Olen hyvässä kunnossa, mutta Bocassa minun pitäisi antaa itsestäni 120 prosenttia. En voi tällä hetkellä antaa sitä. Minulla ei ollut edes aikaa surea isääni hänen kuoltua [kolme kuukautta sitten]. Palasin heti pelaamaan. Nyt minun on vietettävä aikaa kentän ulkopuolella, jotta voin olla perheeni kanssa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä