Kun Cristiano Ronaldo sanoo jotain tai tekee ihan mitä tahansa, on näkyvyys aina taattua. Portugalilaishyökkääjä on maailman parhaiten ansaitseva jalkapalloilija, hän on tienannut uransa aikana jo yli miljardi euroa ja hänen varallisuutensa arvoksi arvioidaan yli 500 miljoona euroa. Cristiano Ronaldolla on myös yli 500 miljoonaa seuraajaa hänen somekanavissaan (Instagram, Facebook ja Twitter).

Juventusta nykyisin edustava viisinkertainen Ballon d’Or -voittaja teki jo maansa avausottelussa Unkaria vastaan kaksi maalia ja nousi EM-kisahistorian parhaaksi maalintekijäksi. Maalejaankin enemmän Cristiano Ronaldo puhutti kuitenkin sen vuoksi, mitä hän teki Portugalin maanantaisessa lehdistötilaisuudessa. Hyökkääjä siirsi pois kaksi pöydällä edessään ollutta Coca-Colan virvoitusjuomapulloa ja nappasi niiden sijaan vesipullon.

ÄLÄ MISSAA HETKEÄKÄÄN: EM-kisojen LIVE-seurantaan TÄSTÄ!

Tapauksen saama huomio vain kasvoi, kun mediassa kerrottiin, että Coca-Colan arvo olisi pudonnut huimat neljä miljardia dollaria Cristiano Ronaldon tempauksen vuoksi. Nyt näyttää kuitenkin siltä, ettei osakkeen arvon romahdus olekaan ollut asiasta ihan koko totuus.

Portugalin lehdistötilaisuus alkoi kello 16.45 Suomen aikaa, eli kello 9.45 New Yorkin ajassa. New Yorkin pörssissä, jossa Coca-Colan osakkeita voi myydä ja ostaa, vaihto puolestaan aukeaa kello 9.30.

Nyt Coca-Colan osakkeen arvon kerrotaan laskeneen 0,9 prosentilla jo välillä 9.30-9.44, eli ennen Cristiano Ronaldon astumista lehdistön eteen. Tuo merkitsee 2,1 miljardin dollarin pudotusta jo ennen koko pullonsiirtelyä. Coca-Colan osakkeen arvo oli 55,74 dollaria, kun pörssi meni perjantaina kiinni, ja maanantaina kello 9.44 arvo oli pudonnut 54,25 dollariin.

Mediaraporttien epäselvyyksien uskotaan voivan johtua siitäkin, että pörssit laskuttavat mediataloilta siitä, jos ne haluavat ajantasaiset kurssit ja hinnat käyttöönsä heti. Monet viestintävälineet odottavatkin mieluummin 20 minuuttia, jonka jälkeen ne saavat samat tiedot ilmaiseksi. Niinpä tästä viiveestä on voinut syntyä illuusio siitä, että osakkeen arvon putoaminen olisi johtunut Cristiano Ronaldon pullostuntista, vaikka se itse asiassa tapahtuikin jo aiemmin.

[readmore from=Ronaldo-Cristiano]

Coca-Colan kokonaisarvon kerrotaan laskeneen tiistaihin mennessä 242 miljardista dollarista 238 miljardiin dollariin. Vaikka Cristiano Ronaldon tempauksellakin on voinut olla osansa asiaan, selitetään osakkeen arvon laskua varsinaisesti sillä, että tiistai oli yrityksen osinkojen määrittelypäivä, ja perjantai tässä mielessä tärkeä deadline. Osakkeen arvon laskua pidetään näissä olosuhteissa täysin normaalina.

Coca-Colan osakkeen arvo oli jo alkanut kääntyä nousuun ennen pörssin sulkeutumista tiistaina.

Lähteet: Entrepreneur ja Yahoo Sports