Englantilaistähden unelma toteutui hiljattain – kohtaa idolinsa myös EM-debyytissä: ”Tiedän ennalta mitä hän tekee”
Kuva: Getty Images
Chelsean riveissä Mestarien liigan voittoa kuluneella kaudella juhlinut Mason Mount tekee arvokisadebyyttinsä sunnuntaina, kun Englanti kohtaa EM-avauksessaan Kroatian.
22-vuotias Mount on noussut raketin lailla huipulle. Vielä kaksi vuotta sitten hän pelasi Englannin Mestaruussarjaa Derbyssä ja tuskin osasi tuolloin edes haaveilla EM-kisoissa pelaamisesta – ainakaan näin lyhyellä aikataululla.
Mount on päässyt jo tämän vuoden puolella toteuttamaan yhden unelmistaan, kun hän kohtasi Mestarien liigan välierissä suuren idolinsa, Luka Modricin.
– Hän on aina ollut pelaaja, jota olen katsonut ylöspäin. Siitä asti kun hän oli Valioliigassa Tottenhamissa, olen seurannut häntä hyvin tarkasti, Mount sanoi toimittajille.
– Häntä vastaan pelaaminen oli outoa. Olin katsonut hänen pelejään niin paljon, että tuntui kuin olisin tiennyt ennalta mitä hän tulee tekemään.
Mount sai tuolloin myös idolinsa paidan, seurakaveri Mateo Kovačićin hienoisella avustuksella.
– Puhuin Kovačićin kanssa ennen ensimmäistä peliä ja kysyin, voisinko saada hänen (Modric) paitansa myöhemmin. Sain sen ensimmäisessä pelissä, mutta en tuolloin antanut omaani, Mount kertoo huhtikuun tapahtumista.
– Toisen pelin jälkeen hän tuli luokseni, sanoi haluavansa minun pelipaidan ja toivotti onnea tuleviin peleihin. Se oli melko hullua!
Mason Mount
Luka Modric
The #ENG midfielder is looking forward to going head-to-head with the former Spurs man on Sunday
The #ENG midfielder is looking forward to going head-to-head with the former Spurs man on Sunday
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”