Espanjalainen suurlehti haastatteli FC Interin päävalmentajaa – analysoi Huuhkajia: ”Jos heitä ei oteta tosissaan..”
Kuva: Juha Tamminen
EM-lopputurnaus potkaistaan käyntiin perjantai-iltana.
Huuhkajat pelaa lohkovaiheen ensimmäisen ottelunsa lauantai-iltana Kööpenhaminassa, kun Tanska isännöi Markku Kanervan miehistöä Parkenilla.
Espanjalaislehti Marca haastatteli José Riveiroa, joka analysoi ensimmäistä kertaa arvoturnaukseen osallistuvaa Suomea. Riveiro valmentaa parhaillaan FC Interiä. FC Inter on Veikkausliigassa toisena pisteen päässä HJK:sta.
Seitsemän vuoden ajan Suomessa työskennellyt Riveiro muistuttaa, ettei Huuhkajia kannata aliarvioida.
– He tulevat vaikeuttamaan varmasti muiden joukkueiden elämää, ellei heitä oteta tosissaan. Huuhkajille kisoissa oleminen on jo itsessään suuri onnistuminen, mutta kyseessä on joukkue, joka osaa kärsiä ja kilpailla. Ei heitä vain kutsuttu mukaan kisoihin, Riveiro totesi.
EM-lopputurnaus oli määrä pelata jo vuosi sitten, mutta kisoja jouduttiin siirtämään koronaviruspandemian vuoksi. Riveiron mukaan Huuhkajat kärsi muutoksesta.
– EM-kisojen myöhästyminen vuodella on huono uutinen Huuhkajille. He olivat huippuvireessä EM-karsintojen lopussa, mutta tällä hetkellä jotkut pelaajat ovat heikommassa iskussa ja jotkut ovat loukkaantuneina. Kaikki on kiinni siitä, onko Pukki sataprosenttisessa kunnossa kaikissa otteluissa. Hän on Huuhkajien ainoa maalintekouhka ja jos hän onnistuu, voi Huuhkajat voittaa sinut.
Riveiron mukaan Huuhkajat kykenee parhaimmillaan aiheuttamaan harmia kenelle tahansa.
– Kanerva on ottanut kisajoukkueeseensa useita toppareita, koska se pelipaikka aiheuttaa hänelle epäilyksiä. Huuhkajat osaa kärsiä kentällä. Heillä ei ole riittävästi taitoa hallitakseen otteluita, mutta lyhyessä turnauksessa he kykenevät mihin tahansa. Huuhkajat on nopea joukkue suunnanmuutoksissa ja kykenee aiheuttamaan harmia kenelle tahansa, jos et ole hereillä.
Lähde: MARCA
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin