Espanjan EM-joukkueessa toinenkin koronatapaus – myös Ruotsi saa jännittää
Kuva: Getty Images
Jo aiemmin tiedossa ollut kapteeni Sergio Busquetsin koronatartunta ei jäänyt Espanjan EM-kisajoukkueen ainoaksi tapaukseksi. Myöhään tiistai-iltana Espanjan jalkapalloliitto tiedotti, että myös toppari Diego Llorentella on todettu Covid-19. 27-vuotias Leedsin puolustaja on jättänyt maajoukkueen leirityksen ja siirtynyt karanteeniin.
Valmentaja Luis Enrique nimesi Espanjan kisajoukkueeseen vain 24 pelaajaa sallitun 26:n sijaan. Nyt riveistä on poistunut kaksi pelaajaa, joten ryhmässä on vain 22 miestä. Espanja on jo hälyttänyt kuusi varamiestä treenaamaan omassa pienessä kuplassaan siltä varalta, että joukkueeseen täytyy tehdä muutoksia koronatapausten takia. Varamiehet ovat Brais Méndez, Rodrigo Moreno, Pablo Fornals, Carlos Soler, Kepa Arrizabalaga ja Raúl Albiol.
Myös Espanjan U21-maajoukkueen pelaajien kerrotaan olevan valmiudessa siltä varalta, että tartuntatapauksia ilmenee lisää. Huolenaihetta lisää sekin, että nyt hätiin kutsutut varamiehet eivät olleet minkäänlaisessa ”kuplassa” ennen Luis Enriquen soittoa. Esimerkiksi Brais Méndez tuli maajoukkuetehtäviin lomalta kreikkalaiselta Mykonosin saarelta.
Espanja pelasi tiistaisen harjoitusmaaottelunsa Liettuaa vastaan alle 21-vuotiaiden maajoukkueella. Ottelulla oli A-maaottelustatus, mutta 11 avauskokoonpanon pelaajasta kymmenen teki debyyttinsä A-maajoukkueessa. Ottelu päättyi Espanjan 4-0-voittoon.
Espanjan jalkapalloliitto oli aiemmin toivonut maan terveysviranomaisilta, että joukkue voitaisiin rokottaa ennen EM-kisoja. Toive esitettiin kahteen otteeseen ennen Busquetsin positiivista koronatestiä. Vastaus oli molemmilla kerroilla ei, mutta Busquetsin tartunnan jälkeen mieli on muuttunut. Joukkue on määrä rokottaa keskiviikkona. Erimielisyyttä on vain siitä, millä rokotteella pelaajat rokotetaan. Jalkapalloliitto toivoo rokotetta, josta tarvitaan vain yksi annos, mutta toistaiseksi tähän ei ole taivuttu.
Espanjan EM-kisojen avausvastustaja Ruotsi on toinen koronahuolien keskellä oleva maa. Kisajoukkueen pelaajista vain kaksi tai kolme on täysin rokotettuja, ja Dejan Kulusevskilla ja Mattias Svanbergilla todettiin tiistaina koronatartunta. Ruotsin joukkue sai tietää Svanbergin tartunnasta kesken tiistain harjoitusten. Joukkue jatkaa yhteisharjoituksissa kahdesta tautitapauksesta huolimatta, mutta ilman fyysistä kontaktia.
Espanja ja Ruotsi kohtaavat omassa EM-kisojen avausottelussaan maanantaina Sevillassa.
#PartidazoCOPE
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AC Oulun jättänyt Justin Rennicks löysi uuden seuran – palaa kotimaahansa
- Joel Pohjanpalo iski voittomaalin – johtaa selvällä erolla Serie B:n maalipörssiä
- Calciomercato: Kapteeni jättämässä Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon
- Turkin maajoukkuepeluri jättää Dortmundin tammikuussa
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Calciomercato: Kapteeni jättämässä Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon
- Joel Pohjanpalo iski voittomaalin – johtaa selvällä erolla Serie B:n maalipörssiä
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Turkin maajoukkuepeluri jättää Dortmundin tammikuussa
- AC Oulun jättänyt Justin Rennicks löysi uuden seuran – palaa kotimaahansa
