Huuhkajien EM-avausvastustaja Tanska nousi tasapeliin Saksaa vastaan – vain kaksi tappiota vajaassa kolmessa vuodessa
Kuva: Getty Images
Suomen EM-kisojen avausvastustaja Tanska nousi 1-1-tasapeliin Innsbruckissa pelatussa harjoitusottelussa Saksaa vastaan. Molemmat maalit syntyivät ottelun toisella puoliajalla. Florian Neuhaus vei Saksan johtoon 48. minuutilla, mutta Tanska nousi tasoihin 71. minuutilla, kun Christian Eriksen vapautti upealla läpisyötöllä Yussuf Poulsenin maalintekoon.
Saksa hallitsi peliä, ja voitti tilaston maalintekoyrityksistä 16-5. Laukaukset maalia kohti Saksa voitti 5-1, joten 99. A-maaottelunsa pelanneelle Manuel Neuerille ei kirjattu ottelussa ainuttakaan torjuntaa.
Saksan kokoonpanossa huomionarvoista oli, että Thomas Müller ja Mats Hummels pelasivat ensi kertaa maajoukkueessa sitten vuoden 2018. Müller ja Hummels siirrettiin maajoukkueesta syrjään – yhdessä Jérôme Boatengin kanssa – nuorennusleikkauksen nimissä, mutta päävalmentaja Joachim Löw kutsui toukokuussa kaksikon takaisin, ja mukaan EM-kisajoukkueeseen. Sekä Müller että Hummels pelasivat Tanskaa vastaan täydet minuutit.
Saksa hallitsi peliä, mutta onnistui maalinteossa vain kerran. Serge Gnabry laukoi avausjaksolla maalipuihin, ja 101. maaotteluaan pelannut puski kerran hyvästä paikasta suoraan päin maalivahti Kasper Schmeichelia. Saksan joukkueesta puuttui yhä neljä Mestarien liigan loppuottelussa pelannutta pelaajaa sekä koronatartunnastaan toipuva Toni Kroos.
[readmore from=Tanska]
Tanska kohtaa kisojen kenraaliharjoituksessaan sunnuntaina Bosnia ja Hertsegovinan, ja Saksa maanantaina Latvian. Suomi ja Tanska mittelöivät EM-avauksessaan 12. kesäkuuta.
Maailmanrankingin sijalla 12 oleva Tanska on hävinnyt vain kaksi ottelua syyskuun 2018 jälkeen. Molemmat tappiot tulivat viime syksynä Belgiaa vastaan Nations Leaguessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon