Huuhkajien fanien bussit tukkivat Venäjän rajan – kannattajat kohdanneet kisaturismin todellisuuden: ”Todistuksella ei taida olla mitään merkitystä”
Kuva: Getty Images
Ilta-Sanomat uutisoi jo aamulla, että ensimmäinen Pietariin lähtevä Suomen maajoukkueen kannattajat ry:n bussi oli Vaalimaan rajanylitysasemalla maanantaina kello 14.28.
Rajatarkastukset jatkuivat kaksi ja puoli tuntia, vaikka muodollisuuksien kohteena oli vasta yksi linja-auto.
– Jokaiselta otettiin koronatesti nielusta ja molemmista sieraimista. Siellä oli vain yksi henkilö hoitamassa testausta. Bussimme myös tarkistettiin aika tarkasti. Onneksi oli hyvä sää odotella ulkona, totesi SMJK:n sihteeri ja viestintävastaava Aaro Kuivalainen Ilta-Sanomille.
Ainakin kaksi kisaturistia joutui jäämään rajalle ja palaamaan koteihinsa, koska he olivat varustautuneet matkaansa varten puutteellisesti.
– Toiselta puuttui fan-id (erillinen henkilöllisyystodistus) ja toisella oli vääränlainen viisumi. En tiedä, miten heidän paluumatkansa käytännössä järjestyi, Kuivalainen avasi.
SMJK oli jo pitkään painottanut, että jokaisella matkustajalla tulee olla fan-id mukana reissussa.
[readmore from=Huuhkajat]
Tiistaina Vaalimaan raja-asemalla on riittänyt töitä ja odottelua. Sekasorto on ollut valmis, sillä Pietariin on SMJK myynyt noin 700 linja-automatkaa. Odotusajat ovat olleet pitkiä.
Eräs matkaajista julkaisi Facebookissa päivityksen, jossa näkyy monta tien viereen pysäköityä linja-autoa. Suuri fanijoukko seisoskelee pellonpientareella.
– Parhaillaan odotellaan bussijonossa Pietarin matkalla Venäjän tullissa uusia koronatestejä. Sierain- ja kurkkunäyte odotettavissa, eikä todistuksella taida olla mitään merkitystä. Yksi testaaja näyttäis olevan paikalla, onneksi peli ei ole tänään, kirjoitti viestin julkaissut Pekka Töyry.
Noin puoli tuntia sitten Töyry päivitti tilannettaan ja kommentoi julkaisunsa alle, että hänen kohdallaan muodollisuudet kestivät lopulta kolme tuntia.
Kuivalainen kertoo, että fanien on määrä pysyä Pietarissa tiistaihin saakka.
Suomi saa keskiviikkona vastaansa Venäjän. Maanantaina se pelaa alkulohkon päätösottelussa Belgiaa vastaan.
EM-kisojen LIVE-seuranta löytyy täältä.
LUE MYÖS:
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Onko tässä mitään järkeä? Harry Kane pani historiakirjat uusiksi
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Lukas Hradeckyn pomo: En ole tyytyväinen
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”
- Suru-uutinen: Inter-legenda on kuollut
- Jussi Leppälahti tuimana: ”Ehkä pienen kritiikin siemenen heitän tuohon Veikkausliigan jatko-ohjelmaan”