IL: Huuhkajissa kuohuu – EM-ryhmästä ulos jäänyt pelaaja pöyristyi Markku Kanervan kommenteista: “Pakkohan se on oikaista”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva jätti keskuspuolustaja Juhani Ojalan ulos EM-kisajoukkueestaan tiistaina, mikä aiheutti hämmennystä niin kannattajien kuin toimittajienkin joukossa.
Raskaimmin päätöksen otti kuitenkin itse Ojala. 31-vuotias konkaripuolustaja paljasti MTV Urheilulle, että hän tunsi olonsa ”nöyryytetyksi” jäätyään Huuhkajien EM-ryhmän ulkopuolelle.
Ovi ei auennut Ojalalle myöskään Sauli Väisäsen loukkaannuttua lauantaina pelatussa ottelussa Ruotsia vastaan, sillä Kanerva valitsi hänen tilalleen laitapuolustaja Nicholas Hämäläisen.
Hämäläinen ja Albin Grandlund olivat jääneet Ojalan tavoin Huuhkajien lopullisen EM-kisamiehistön ulkopuolelle, mutta pysyivät joukkueen mukana tästä huolimatta.
Kanervan mukaan myös Ojalalla olisi ollut mahdollisuus jäädä ryhmään pudottuaan lopullisesta kisajoukkueesta pois, mutta puolustaja itse päätti toisin.
– Kyllä minä kaikille sanoin, että voi jäädä mukaan, että mitä vaan voi tässä vielä tapahtua. Hän (Ojala) kuitenkin ilmoitti, että tämä on tässä, Kanerva kertoi torstaina lehdistölle Helsingin Olympiastadionilla.
Ojala tyrmää väitteet
Kanervan kommenteissa ei kuitenkaan ollut Ojalan mukaan totuuden hiventä. Ojala olisi mieluummin pysynyt hiljaa koko aiheesta ja jättänyt Kanervan miehistöineen rauhaan, mutta toppari tunsi tarpeen puhdistaa oman nimensä päävalmentajan harhaanjohtavien sanojen vuoksi. – Aika uskomattomat kommentit. En todellakaan haluaisi olla tässä tilanteessa, kertoi Ojala pian lehdistötilaisuuden jälkeen Iltalehdelle (lue IL:n artikkeli täältä). – Pakko kai se on oikaista, etten menetä omia kasvojani. Maanantaina illalla ilmoitettiin kisaryhmä eli 26+2 pelaajaa. Minä en kuulunut koko listalle missään vaiheessa, jatkoi Ojala viitaten varamiehiksi nimettyihin Hämäläiseen ja Granlundiin. [readmore from=Huuhkajat] Ojalan mukaan päätös lähteä Huuhkajien leiriltä ei ollut hänen omansa, vaikka Kanervan kommentit niin antavat olettaa. Viestintä oli siis selvästi puutteellista. – Minä en ole ikinä kieltäytynyt maajoukkueen edustamisesta, enkä tule kieltäytymäänkään. Minulle sanottiin vain, että ole varuillasi, jos jotain tapahtuu, jatkoi Ojala. – Olen sellainen ”hyvä tyyppi”, enkä missään tapauksessa haluaisi olla tässä tilanteessa. Tämä on nyt ajautunut tähän. Olen todella yllättynyt, että Rive kommentoi noin, ja pakkohan minun on se oikaista. LUE MYÖS: Huuhkajien ympärillä kuohui – näin Markku Kanerva kommentoi Juhani Ojalan tapaustaLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi