Pöly alkaa hiljalleen laskeutua viime lauantai-illan dramaattisista käänteistä. Christian Eriksen on toipumassa, mikä on tietysti tärkeintä. Siksi nyt voidaan kääntää katseet pelillisiin asioihin. Huuhkajien historiallinen 1-0-maali oli pelillisestä näkökulmasta täydellinen suoritus koko joukkueelta.

Joel Pohjanpalon tekemä maali on kerännyt paljon huomiota ja syystäkin. Pyrin nyt avaamaan tarkemmin, mitä osumassa käytännössä tapahtui. Osuma nimittäin oli kuin oppikirjasta. Luultavasti se itse asiassa olikin Markku Kanervan pelinavaamisen oppikirjasta.

Valmentajat usein näyttävät taktiikkataululla pelitilanteita ja kuvioita pelaajilleen. Käytännössä kuvioiden toteuttaminen on aina lähes mahdotonta, koska jalkapallossa on niin paljon eri muuttujia, joiden ennakoiminen on mahdotonta.

Pohjanpalon maali oli kuitenkin niin täydellisesti rakennettu, että se olisi voinut olla piirrettynä Kanervan taktiikkataululle. Jokainen peliteko, ajoitus, syöttö ja tilantäyttö loksahtivat paikalleen sekunnilleen oikea-aikaisesti. Se on äärettömän harvinaista.

Suosittelen tämän artikkelin lukemisen tueksi katsomaan Yle Areenasta maalin taktisesta kuvakulmasta. Suomen maaliin johtanut hyökkäys käynnistyy ajassa 24.10. Pääset katsomaan videon tästä.

Tanskan ensimmäisen linjan ohittaminen

Tanska prässäsi Suomen maalipotkua löyhästi sanottuna 4-3-3-muodossa, jossa keskikentän pohja oli selkeästi alempana ankkurina. Näin ollen muoto oli oikeastaan 4-1-2-3. Suomi lähti avaamaan niin, että keskimmäinen toppari Paulus Arajuuri nosti keskikentän pohjalle Tanskan ylimmän prässinlinjan taakse. Suomen muoto oli käytännössä 2-1-4-3, jossa wingbackit olivat leveällä.

Oikealla laidalla Jukka Raitalalla oli valtava tila. Lisäksi Tanska jätti Glen Kamaralle laadullisesti aivan liian suuren tilan pelin keskustaan. Suomi täytti tilat kentällä erinomaisesti, kun maalipotku lähti liikkeelle.

Yksi merkittävä seikka, mikä jäi ehkä monelta huomaamatta oli se, että aluksi maalipotkua oli antamassa keskeltä maalivahti Lukas Hradecky. Hradecky yhtäkkiä heittikin pallon viiden metrin boksin oikeaan reunaan Joona Toiviolle, joka laittoi pallon peliin syöttäen sen nopeasti takaisin Hradeckylle.

Moni saattaa pitää tätä tekoa täysin yhdentekevänä, mutta todellisuudessa se avasi tilan Tanskan ylimmän prässilinjan takana olleelle Arajuurelle, koska Tanskalta palloa kohti lähtikin tämän pienen hämäyksen myötä ylimmän linjan keskimmäinen pelaaja. Lisäksi Hradecky otti ensimmäisen kosketuksensa Toiviota kohti, jolloin tilaa syntyi entistäkin enemmän Arajuurelle.

Yksi jalkapallon pallonhallinnan peruselementeistä on pyrkiä pelaamaan pallo prässin taakse. Suomi teki tämän täydellisesti, kun Hradecky syötti pallon Kamaralle, joka pudotti pallon yhdellä kosketuksella Tanskan prässin taakse Arajuurelle.

Arajuurelle ei ehditty antamaan minkäänlaista painetta. Sillä on iso merkitys siihen, että Arajuuri sai antaa rauhassa kovan syötön laitaan Raitalalle. Paineen alla yhdellä kosketuksella kovan syötön antaminen on huomattavasti hankalampaa kuin ilman painetta.

Pukin repivä liike hajotti Tanskan pakan

Arajuuren kova syöttö laitaan Raitalalle puhkaisi käytännössä jo Tanskan toisen prässilinjan, johon kuuluivat keskikentän keskustan kaksi pelaajaa, pois lukien ankkuripelaaja. Ennen Arajuuren syöttöä Kamara imi täydellisesti oman merkkaajansa itseensä avaten Raitalalle valtavan tilan laidalla.

Kun pallo lopulta tuli Raitalalle, Tanskan linjat repeilivät liitoksistaan. Tanskan vasen laitapuolustaja Joakim Mæhle joutui irtoamaan kauas laidalle kiinni Raitalaan. Keskikentän keskustan pelaajat joutuivat juoksemaan alas päin.

Kun Raitala sai pallon, Teemu Pukki teki repivän liikkeen Mæhlen taakse. Pukin liike pakotti Tanskan keskikentän pohjalla olleen Pierre-Emile Højbjergin paikkaamaan Mæhleä kauas omalta alueeltaan topparien edestä.

Jalkapallopeli on yhtä isoa perhosefektiä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun Højbjerg joutui jättämään oman paikkansa, syntyi iso tila keskustaan. Suomi pelasi pallon vielä takaisin Kamaralle, mutta tila oli syntynyt Tanskan alimman linjan eteen, kuuluisaan kymppialueen taskuun toppareiden eteen. Kymppialueen tasku on alue, johon lähes jokainen joukkue nykypäivänä haluaa päästä jossain kohtaa hyökkäystään, koska se on alue, josta pystytään antamaan ratkaisevia syöttöjä.

Palataan vielä Raitalan syöttöön Kamaralle. Rangersin keskikenttäpelaaja on mielettömän hyvä huijaamaan vastustajaa haltuunotossaan. Nyt ei puhuta askelharhautuksista tai näyttävistä tempuista pallon kanssa, vaan kropan hallinnasta. Kamara pystyy peittämään haltuunottonsa kroppansa avulla todella taitavasti. Käytännössä vastustajan on mahdotonta tietää, mihin suuntaan Kamara ensimmäisen kosketuksensa ottaa. Se vaikeuttaa puolustamista todella paljon.

Kamara sai pienellä painonsiirrolla Mathias Jensenin sinne kuuluisalle kebab-kioskille. Kamara voitti itselleen tilan ja sekunnin lisäaikaa. Sekunti pelikentällä tarkoittaa valtavan paljon. Kamara teki itselleen tilaa ja sai käännettyä peliasentonsa kohti Tanskan maalia. Se auttaa merkittävästi hyökkäämisen eteenpäin viemistä ja uhkaavuutta.

Jalka vapaana Kamara pystyi pelaamaan kymppialueen taskuun, jonne oli liikkunut Robin Lod. Lod täytti tilan, josta Højbjerg oli karannut, koska Pukki oli tehnyt tärkeän liikkeen kohti laitaa. Robin Lod kymppialueen taskussa on ihanteellinen tilanne Suomen kannalta.

Pallollisen tukitoimet

Kun pelaaja saa pallon jalkaansa selkä kohti vastustajan maalia, tarvitaan pallollisen tukitoimia. Nämä toimet tarkoittavat käytännössä sitä, että selkä vastustajan maalia kohti oleva pelaaja pystyy helposti jatkamaan peliä yhdellä kosketuksella sellaiselle pelaajalle, jolla peliasento on positiivinen, eli kohti vastustajan maalia.

Kun Lod sai pallon, hän oli negatiivisessa peliasennossa kymppialueen taskussa. Moni hyökkäys romahtaa tällaiseen tilanteisiin, jos tukitoimet eivät ole riittäviä. Pallo jää usein negatiisivessa peliasennossa olevan pelaajan jalkoihin, sen jälkeen pelaajan katsekin kohdistuu omiin jalkoihin, jossa pallo polttelee. Silloin sekunnit ja tilat katoavat kentältä. Sellainen hetki imee vastustajan iholle. Usein lopputulema on pallonhallinnan menettäminen.

Kapteeni Tim Sparv tarjosi tarvittavan tuen Lodille. Lod pystyi yhdellä kosketuksella siirtämään pallon Sparville, joka oli täydellisesti sijoittunut seuraavan siirron kannalta. Nyt Sparv pystyi vaihtamaan pelin painopistettä sinne, missä tila ja aika oli. Tähän asti pallo oli ollut Suomen näkövinkkelistä oikealla laidalla, nyt se saatiin parin syötön avulla vasemmalle laidalle. Samalla pelaaminen oikealla laidalla oli imenyt Tanskan pelaajat myös sinne.

Kun pallo oli Sparvilla, Pukki ja Joel Pohjanpalo loivat uhkaa antamalla vaihtoehdon pelata Tanskan alimman linjan taakse selustaan. Sparvin saatua pallon, Suomi oli hetkellisesti käytännössä 4vs3-hyökkäyksessä. Tanskan seitsemän pelaajaa oli jätetty jo taakse. Se on huima temppu.

Sparv pelasi pallon Jere Uroselle vasemmalle laidalle, jolla oli paljon tilaa ja aikaa. Hyökkäykseen syntyi pieni tauko, Uronen piti pausan, eli odotti uusia liikkeitä ja lisää pelaajia hyökkäykseen. Samalla toki Tanskakin pystyi ryhmittymään hieman paremmin, mutta käytännössä Tanska oli ajettu tilanteeseen, jossa perään jääneet linjat joutuivat vaan juoksemaan alas päätä pahkaa. Nyt oli kiire puolustamaan tärkeimpiä alueita, eli keskustaa.

Yksi suomalainen vastaan neljä tanskalaista

Tanska ei kuitenkaan ehtinyt riittävän hyvin puolustamaan tärkeitä alueita. Pukki teki erinomaisen juoksun Tanskan toppareiden eteen, jonne Uronen myös pallon pelasi. Pukki ei juossut enää linjan taakse, koska siellä tila olisi ollut hyvin vähissä. Tila oli nimenomaan Tanskan puolustajien edessä.

[readmore from=em2021]

Urosen syöttö tuli Pukille boksin ulkopuolelle, mutta Pukki otti ensimmäisen kosketuksen boksiin. Boksi on alue, jossa puolustajat ovat varpaillaan. Yksi pienikin erehdys saattaa merkitä lähes varmaa maalia.

Pienikin kolahdus kantapäähän voi aiheuttaa pelin ratkaisevan vihellyksen ja pallon viemisen pilkulle, joka on jalkapallopelin helpoin paikka tehdä maali, kun vastassa on vain maalivahti. Sekään ei toki ole mikään ”pala kakkua”, kuten nähtiin ottelussa myöhemmin, kun Hradecky torjui Højbjergin pilkun.

Pukki imi boksissa peräti neljä tanskalaista ympärilleen varomaan rikettä. Pukki on maailmanluokan hyökkääjä. Häntä vastaan ei kannata puolustaa ryntäillen, vaan peittäen. Nyt neljä tanskalaista peitteli Pukin ympärillä, jotta Norwichin hyökkääjä ei saisi jalkaansa vapaaksi ja lauottua.

Kun neljä tanskalaista tanssi varpaillaan Pukin ympärillä, samaan aikaan parhaalle maalintekosektorille, maalin eteen, oli muodostunut 2vs2-tilanne. Ei hyvä Tanskan kannalta, varsinkin kun paikalla Suomelta oli erinomainen pääpelipelaaja ja viimeistelijä Joel Pohjanpalo.

Pukki pudotti alas päin Uroselle, jolla oli tilaa ja aikaa paljon, koska tanskalaiset puolustivat käytännössä neljällä miehellä Pukkia. Tanskan puolustuslinja reagoi todella hitaasti Pukin syöttöön Uroselle. Se ei palannut tarpeeksi nopeasti ja yhtenäisesti linjaan, vaan jäi ikään kuin katselemaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Jalkapallossa usein puhutaan, että pallo on magneetti. Se kerää pelaajat ympärilleen ja katseet. Vaikka kuinka valmentajat painottavat, että palloa ja pallollista ei saisi liikaa tuijottaa tai seurata, vaan pitäisi pystyä aina puolustamaan omaa vastuualuettaan, se ei vain aina onnistu. Pallo on niin kovin kiinnostava. Kun näin tapahtuu, silloin silmänkantamattomissa usein on se suurin uhka.

Suomen maalissa, uhka oli parhaalla maalintekosektorilla, jossa oli laadullinen ylivoima. Pohjanpalo on maalin edessä yksi Bundesliigan parhaista viimeistelijöistä. Hän pystyy tekemään maalin päällään, molemmilla jaloillaan, mahallaan tai vaikka niskallaan.

Uronen lähetti vasemmalla jalallaan erinomaisen keskityksen juuri millilleen siihen kohtaan, mihin pitikin. Niin, että pallo leijaili, ei niin hyvän pääpelaajan, Lodin, yli, mutta kuitenkin niin, että Lod onnistui hypyllään hämäämään maalivahti Kasper Schmeichelia. Maalivahdin on tällaisissa tilanteissa varauduttava siihen, että kuka tahansa voi puskea pallon kohti maalia. Nyt Schmeichel varautui siihen, että ensisijainen uhka oli Lod, ei Pohjanpalo.

Pohjanpalo tuli ryminällä palloon, kuten hänen pitikin. Hän sai tarpeeksi voimaa puskuunsa. Samaan aikaan Schmeichel siirsi painon väärällä hetkellä oikealle jalalleen, koska odotti Lodin osuvan palloon. Pohjanpalon pusku suuntautui kohti Schemeichelia. Se ei ollut täydellinen pusku, mutta riittävän voimakas ja ennen kaikkea suunta oli ensiksi maata kohden.

[readmore from=huuhkajat]

Jo junioreista lähtien opetetaan, että kun olet puskemassa maalia, kohdista pusku maata kohti. Yksi syy tähän on se, että maalivahti usein tekee ensimmäisen liikkeensä sillä hetkellä, kun pallo lähtee päästä kohti maalia. Jos pallo osuu vielä maahan, pallon kulkusuunta muuttuu. Se lähteekin yhtäkkiä ylöspäin. Ilman maakosketusta pallon kulkusuunta on koko ajan sama.

Schmeichel ei enää ehtinyt reagoida, koska Pohjanpalon pusku tuli jo niin läheltä, ja pallo vaihtoi maasta vielä suuntaa vaikeuttaen torjumista. Pallo meni maaliin ja Huuhkajat otti historiallisen EM-kisavoiton. Kuten arvata saattaa tämän artikkelin pohjalta, voittoon vaikutti miljoona muutakin asiaa. Voittaminen jalkapallossa vaatii kuitenkin aina maalin, joten siksi tässä jutussa käsiteltiin nimenomaan maali.

Kaikki vaikuttaa siis kaikkeen. Ilman yhtä edellä mainituista peliteoista maali olisi voinut jäädä syntymättä. Jalkapallo on peli, jossa yksikään juoksu ei ole turha. Moni näkee pelistä vain sen, mitä pallon kanssa tapahtuu, koska pallo on magneetti. Siksi usein silmänkantamattomissa tapahtuu usein pelin kannalta aivan yhtä oleellisia asioita, ellei jopa oleellisempia.