Ranskan ex-maajoukkuemiehen karu tylytys ei jätä mitään epäselväksi – syyttää maan supertähteä liian suuresta egosta
Ranskan maajoukkuetta 2000-luvun puolivälissä edustanut Jérôme Rothen, 43, uskoo, että Kylian Mbappélle, 22, on annettu liian paljon valtaa nykyisessä Ranskan EM-joukkueessa. Rothen esittää, että PSG:n supertähden asenteesta on tullut ”ongelmallinen”, eikä tämä hänen mukaansa ole täysin kyennyt käsittelemään vastuutaan.
– Se, että hän on johtaja kentälle, ei ole mikään ongelma. Se, että [hänen egonsa] vaikuttaa myös kentän ulkopuolella, vaivaa minua, avautui Rothen RMC Sportille.
– Luulen, ettei Didier Deschamps (Ranskan päävalmentaja) enää pysty hallitsemaan sitä, ja se on ongelmallista. On jopa yllättävää, että hän antaa Kylian Mbappén tehdä niin monia asioita.
– Tämä näkyy [Mbappén] suorituksissa nurmella. Tällä hetkellä emme voi sanoa, että [hän] olisi pelannut hyvät EM-kisat.
– Onko hän oikeassa mielentilassa kuten hän oli läpi kauden PSG:ssä? Sanoisin, että ei hän ole.
Rothen ei kuitenkaan kieltänyt, etteikö Mbappé olisi yksi maailman parhaista pelaajista tällä hetkellä:
– Odotamme häneltä paljon enemmän. Jokainen on samaa mieltä, että hän on yksi Euroopan parhaista. Mutta jos hänet laittaa samaan kategoriaan aivan parhaiden kanssa, ei voi olla [nyt] tyytyväinen.
ÄLÄ MISSAA HETKEÄKÄÄN: EM-kisojen LIVE-seurantaan TÄSTÄ!
Mbappé ei ole menettämässä asemaansa Deschampsin pelisysteemissä. Hän ei ehkä ole vielä tehnyt tai syöttänyt yhtään maalia, mutta paikoille hän on päässyt.
Rothen uskoo kuitenkin, ettei Mbappélle pitäisi antaa vapaapotkuvastuuta Les Bleusissa.
[readmore from=Mbappe-Kylian]
– Onko hän tietoinen, että hän ei ole yhtä vahva [kuin muut] joukkueen jäsenet erikoistilanteissa?
– Ehkä hän onnistuu niissä harjoituksissa. Mutta katson kaikki Mbappén ottelut. Muistatko yhtään upeaa vapaapotkua? 25 metristä?
– Muistan sellaisia [Antoine] Griezmannilta, [Paul] Pogbalta. Siinä on jo kaksi, vasemmalta ja oikealta laukova. Joten mitä [Mbappé] tekee siellä?
Ranska nähdään taas EM-kentällä maanantaina, jolloin se saa neljännesvälierissä vastaansa A-lohkon kolmosen Sveitsin.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Lionel Messi järjettömässä vireessä MM-karsinnoissa
- Kylian Mbappén asianajaja perusteli supertähden syyttömyyttä rikosepäilyihin – ”Tämä sulkee pois”
- Pikkuhuuhkajien EM-unelma elää jatkokarsinnoissa! Naatan Skyttä ratkaisijana isossa kotivoitossa
- Matias Siltanen samalla listalla Lamine Yamalin kanssa – brittilehti yhdistää suomalaislupauksen kolmeen suurseuraan
- Bayer Leverkusen vahvisti valtavan takaiskun
- Ruotsalaismediat: Kylian Mbappé raiskausepäilyiden kohteena
- Paul Pogba odottaa paluuta pelikentille: ”Sain uuden mahdollisuuden tässä elämässä”
- Marco Reus nauttii elämästään Yhdysvalloissa – kertoi miksei siirtynyt Saudi-Arabiaan
- Mika Lehkosuo toimitsijakiellossa Pikkuhuuhkajien EM-unelman ratkaisuottelussa – ”Olemme sopineet, millaisia muutoksia tilanne aiheuttaa”
- ”Valeuutisia!” – Kylian Mbappélta suora kannanotto raiskausepäilyyn Ruotsissa
- Matias Siltanen samalla listalla Lamine Yamalin kanssa – brittilehti yhdistää suomalaislupauksen kolmeen suurseuraan
- Bayer Leverkusen vahvisti valtavan takaiskun
- Pikkuhuuhkajien EM-unelma elää jatkokarsinnoissa! Naatan Skyttä ratkaisijana isossa kotivoitossa
- Kylian Mbappén asianajaja perusteli supertähden syyttömyyttä rikosepäilyihin – ”Tämä sulkee pois”
- Marco Reus nauttii elämästään Yhdysvalloissa – kertoi miksei siirtynyt Saudi-Arabiaan
- Paul Pogba odottaa paluuta pelikentille: ”Sain uuden mahdollisuuden tässä elämässä”
- Ruotsalaismediat: Kylian Mbappé raiskausepäilyiden kohteena
- Arttu Hoskonen paljasti, millaista on puolustaa Harry Kanea vastaan
- Englannin tähdet löivät vetoa kentällä kesken pelin – ”500 puntaa”
- Markku Kanerva sanoi suoran mielipiteen Huuhkajien ongelmasta: ”Se kismittää todella paljon”