Roman Eremenko EM-kisojen sijaan Kolmosen pelissä – täysin uudessa roolissa
Huuhkajien monivuotinen luottopelaaja Roman Eremenko kuuluisi monien mielestä tasonsa puolesta meneillään oleviin EM-kisoihin, mutta pitkään korkealla tasolla Venäjän Valioliigassa pelannut keskikenttäpelaaja ei ole enää A-maajoukkuetehtäviin palannut vapauduttuaan kahden vuoden pelikiellosta syksyllä 2018.
34-vuotiaan Eremenkon sopimus hänen viimeisimmän seuransa Rostovin kanssa purettiin viime helmikuussa, eikä hänellä ole sen koommin joukkuetta ollut. Eremenko on harjoitellut ja oleillut jo jonkin aikaa Suomessa, mutta toistaiseksi häntä ei ole kentällä nähty kun harjoituspelissä. Toukokuisessa haastattelussaan Eremenko joka tapauksessa vakuutteli, ettei uran päättyminen ole lähelläkään, ja hän halajaa syksyllä hyvää sopimusta jonnekin.
Uusia haasteita odotellessaan Eremenko on löytänyt tekemistä Suomen Kolmosesta, ja tarkemmin sanottuna sen B-lohkosta. Palloliiton tulospalvelun mukaan Eremenko toimi FC Viikinkien valmentajana lauantaina Vuosaaressa pelatussa ottelussa KoiPS:ia vastaan. Voittoa ”Roma” ei kuitenkaan päässyt juhlimaan, vaan KoiPS voitti pelin 1-0 Albert Puikkosen maalilla.
Viikingit on aloittanut kautensa Kolmosessa kahdella tappiolla. KoiPS on kolmella pisteellä kahdesta pelistä nyt 12 joukkueen joukossa kuudentena.
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Puolustaja vahvisti SuomiFutikselle jättävänsä AC Oulun: ”Koen tarvitsevani uusia haasteita”
- FC Inter on Suomen mestari! Ottelun lopussa mielenkiintoinen näky
- Glen Kamara osui ensimmäistä kertaa QPR-paidassa – nousi sankariksi
- Miten Veikkausliigan mestaruus ratkeaa? – Katso mahdolliset vaihtoehdot
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä