Saksa oli minuuttien päässä EM-farssista – näin kommentoi Joachim Löw
Kuva: Getty Images
Saksan päävalmentaja Joachim Löw ei ole huolissaan joukkueensa heikosta vireestä, vaikka hänen suojattinsa olivat keskiviikkona hyvin lähellä pudota EM-kisoista.
Die Mannschaft oli kuuden minuutin päässä putoamisesta, kunnes Leon Goretzka tasoitti loppulukemiksi 2-2 Unkaria vastaan. Tappio olisi jättänyt Saksan viimeiseksi lohkossa, josta jatkoon menivät myös Ranska ja Portugali. Saksa on voittanut 12 edellisestä kilpailullisesta ottelustaan vain vuosi.
Löw jättää hyvästit maajoukkueelle kisojen jälkeen, mutta hän ei ollut keskiviikkona huolissaan siitä, miten Saksa on toistaiseksi suoriutunut hänen viimeisessä turnauksessaan. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Saksa saa vastaansa D-lohkon voittajan Englannin.
– En ole huolissani, se on täysin eri ottelu. Unkari laittoi bussin parkkiin, kaikki pallon taakse, meni jokaiseen kaksinkamppailuun. Englantia vastaan tulee täysin erilainen ottelu, kommentoi Löw Sky Sportsin mukaan.
– He pelaavat kotikentällä, he haluavat hyökätä. Siitä tulee avoin peli, avoimempi kuin tänään. Meidän on kehitettävä asioita, olemme tietoisia siitä. Ja meidän on pidettävä huoli siitä, että olemme huolellisia, varsinkin erikoistilanteissa.
– Emme voi toistaa samoja virheitä uudestaan. Meidän on tehtävä asioita paremmin, mutta odotamme ottelua Englantia vastaan.
Keskiviikon Unkari-pelissä Löw näki joitain ongelmakohtia Saksan esityksessä.
– Teimme joitain virheitä ja menetimme pallon liian usein. Se ei saisi tapahtua uudestaan seuraavassa pelissämme.
– Tässä lohkossa on kovia vastustajia, se oli selvää etukäteen. Tämä oli kuolemanlohko, me tulimme toiseksi ja nyt matkustamme Englantiin.
– Me emme löytäneet tarpeeksi tiloja tai avanneet tarpeeksi tiloja heidän puolustuksessaan. Pelasimme lopussa mahtavalla mentaliteetilla, hyvällä hengellä. Me emme luovuttaneet, me emme tehneet mitään hullua jouduttuamme tappioasemaan. Joukkueeni osoittama luonne oli täydellinen tasoituksen jälkeen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa