Saksalaislegenda ei ole tyytyväinen Joachim Löwin toimintaan EM-kisoissa: ”Hän muutti niin monta asiaa”
Lothar Matthäus uskoo, että Saksan päävalmentaja Joachim Löw on luonut ryhmäänsä epävarmuutta liiallisilla säädöillään.
Löw luotsaa Saksaa parhaillaan viimeisessä arvoturnauksessaan, EM-kisoissa, joiden jälkeen hän tekee tilaa Hans-Dieter Flickille.
Saksa on voittanut Löwin alaisuudessa maailmanmestaruuden sekä saavuttanut MM-pronssia ja EM-hopeaa, mutta viime vuosina maajoukkue ei ole ollut enää parhaimmillaan. Saksa putosi edellisistä MM-kisoista jo lohkovaiheessa, ja sama oli toistua meneillään olevassa EM-turnauksessa.
Maajoukkuelegenda Matthäus ei ole pitänyt näkemästään EM-kisoissa. Hän näki huolestuttavia merkkejä etenkin viimeisessä lohkopelissä Unkaria vastaan.
– Minulla ei ole samaa tunnetta kuin seitsemän vuotta sitten, kun hän (Löw) voitti maailmanmestaruuden, sanoi Matthäus FourFourTwon mukaan.
– Häneltä ja kentällä olevilta pelaajilta puuttui yhteys. Hän muutti niin monta asiaa. Hän vaihtoi yhden pelaajan toiseen ja samalla koko systeemiä.
– Joshua Kimmich pelasi neljällä eri paikalla. Hän aloitti linjassa pelaten kuin seiskana. Sitten toisen jakson alussa hän pelasi kasipaikalla. Kymmenen minuutin jälkeen hän pelasi kutospaikalla, missä Toni Kroos pelasi aiemmin. Ja sitten meidän oli lopussa hyökättävä kaikin voimin, koska tarvitsimme maalin, ja hän pelasi neljän alakerrassa oikeana pakkina!
– Ok, me saimme tuloksen kaivettua, mutta miten kukaan pelaaja voi tuntea olonsa luottavaiseksi, kun me muutamme niin monia asioita kesken pelin? Pelaajien pelipaikoista vaihtoihin. Joukkueessa ei ole varmuutta.
LUE MYÖS:
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa