Saksalaistoimittajan hämmentävä väite: Tanskan pitäisi päästä pisteille EM-avauksesta!

Suurilevikkisen Bild-iltapäivälehden toimittaja Matthias Brügelmann tiedostaa, että Suomi voitti 1–0, kun se kohtasi Tanskan B-lohkon avausottelussa EM-kilpailuissa. Hän vaatii kuitenkin sunnuntaina kirjoittamassaan artikkelissa, että Tanskalle pitäisi myöntää yksi piste ottelun tapahtumien johdosta.
Tanska joutui pelaamaan ottelussa ilman ykköstähteään Christian Erikseniä, 29, kun hän menetti tajuntansa ja joutui pikaisesti sairaalahoitoon.
– Suomi voi pitää kolme pistettään, mutta Tanskankin pitäisi saada piste keskeytyksen aikaisen 0–0-tilanteen perusteella, Brügelmann ehdottaa.
– Kaikki, jotka sanovat, ettei sääntökirja anna siihen mahdollisuutta, saisivat hävetä. Tässä on kyse sen tekemisestä, mikä tuntuu oikealta.
[readmore from=Eriksen-Christian]
Tiettävästi Euroopan jalkapalloliitto UEFA ei tarjonnut joukkueille mahdollisuutta sopia tasapelistä. Hieman ennen toista puoliaikaa keskeytynyt ottelu tuli pelata loppuun joko lauantai-iltana tai sunnuntaina kello 12.
– Noin poikkeuksellisen tilanteen jälkeen on kelvotonta tarjota jatkovaihtoehdoiksi lauantaina kello 20.30 tai sunnuntaina kello 12. Se näyttää, kuinka kauas Uefan bisnesmiehet ovat ajautuneet tästä lajista, Brügelmann esittää.
Suomessa Brügelmannin jutusta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
EM-kisojen LIVE-seuranta löytyy täältä.
Muokattu 2.7. klo 16.08: Artikkelikuva vaihdettu.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat