Tanska – Suomi: Pitkä odotus on ohi
Kuva: Juha Tamminen
Huomenna päättyy monen suomalaisen futisfanin koko elämän kestänyt odotus: Suomi debytoi jalkapallon miesten arvokisoissa. Vastaan tulee Tanska, joka lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Huuhkajat on kuitenkin osoittanut olevansa tiukassa paikassa parhaimmillaan, eikä otteluun todellakaan olla lähdössä hattu kourassa. Kaikki tekeminen on tarkoitettu tätä hetkeä varten – nyt on aika nauttia hedelmistä.
Sairas 100.00 kerroin Huuhkajien voitosta!!
Tanska pääsee ottamaan kotiotteluihinsa jonkun verran yleisöä, mikä on luonnollisesti joukkueelle eduksi. Kasper Hjulmand on saanut joukkueen omaksumaan pallonhallintapelinsä hyvin, ja jälki on viime aikoina ollut kovaa. Maaliskuun MM-karsinnoissa tanskalaiset suutivat kolme peliä yhteismaalein 14-0. Kisoja edeltävissä harjoituspeleissä kaatui Bosnia sekä päädyttiin tasuriin Saksan kanssa. Kasper Schmeichel on huippuvahti, Christian Eriksen pystyy luomaan laadukkaita maalitontteja ja muutenkin Tanska on eurooppalaisen mittapuun mukaan kelpo joukkue.
Huuhkajat tulevat otteluun melko puolivillaisten harjoitusotteluiden jälkeen. Varsinkin Viro-peli jätti joukkueesta valjun kuvan. Toki tämä ei automaattisesti tarkoita mitään, mutta terävästi liikkuvaa Tanskaa vastaan pitää pakan pysyä tiiviinä. Markku Kanerva hoveineen luottanee vastaiskujen voimaan: Glen Kamara ja Robin Lod lienevät avainmiehiä tuikkaamaan palloja Teemu Pukille, jonka tulivoima palaa toivottavasti täydellä liekillä loukkaantumisen jälkeen. Alakerran muodostelma tulee olemaan yksi mielenkiinnon kohde pelin alla.
Lyö vetoa ottelusta:
Kuten todettu, Tanska lähtee suosikkina avausotteluun. Kertoimet on kuitenkin painettu Tanskan suhteen liian alas – avausottelussa on omat kommervenkkinsä, ja suurempiakin yllätyksiä on totisesti nähty, kuin Huuhkajien pisteille pääsy lauantaina. Vetosuositus on juurikin tästä tapahtumasta: Aasialainen tasoitusveto, Suomi +0.5 kertoimella 3,10. LYÖ VETO ILLALUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu