Wales – Tanska: Jatkopelit käyntiin
Kuva: Getty Images
EM-kisat
Wales – Tanska
Lauantai 26.06. klo 19:00
EM-kisojen pudotuspelit alkavat Walesin ja Tanskan välisellä ottelulla. Dramaattisten vaiheiden jälkeen Tanska selvitti lopulta tiensä jatkoon tyylikkäästi. Wales pelasi melko kaksijakoisen alkulohkon, mutta selvisi loppujen lopuksi melko helposti jatkoon – viimeisestä ottelusta Italiaa vastaan ei tarvittu enää pisteitä. Tämä ottelu on ensimmäinen, jossa Tanskalla ei ole kotietua – joskin Hollantiin todennäköisesti saapuu jonkun verran tanskalaisia faneja.
Wales pelasi lohkovaiheen melko staattisella avauskokoonpanolla, eikä pelikieltoa kärsivä Ethan Ampadu juurikaan vaikuta siihen neljännesvälierässä. Italiaa vastaan Wales selvisi niukalla tappiolla, vaikka pelasi pitkään vajaalla Ampadun lennettyä ulos ja oli ajoittain täysin köysissä. Rob Pagen taktiikkaa voi tähän otteluun vain arvailla, mutta tuskin lauantaina aivan yltiöpäiseen prässiin lähdetään noususuhdanteessa olevaa Tanskaa vastaan.
Tanska kaatoi Venäjän todella maukkaan esityksen jälkeen 4-1 ja kuittasi tällä voitolla itselleen jatkopaikan. Myös ottelu Belgiaa vastaan oli tappiosta huolimatta lupauksia herättävä. Christian Eriksenin traagisen sairauskohtauksen jälkeen joukkue on koonnut rivinsä, ja se on jatkopeleissä täysin ansaitusti. Erikseniä lukuun ottamatta joukkue on pelikuntoinen, eikä homman pitäisi ainakaan yhteishengestä jäädä kiinni.
Lyö vetoa ottelusta:
Tanska on suosikki menemään jatkoon, mutta tämä on huomioitu voittajakertoimissa liian hyvin. Vetokohteena maistuu paremmin se, että molemmat joukkueet onnistuvat maalinteossa. Puolustus ei ole kummankaan joukkueen vahvin osa-alue, eikä tämä ottelu mene välttämättä kyttäilyksi. Vetosuositus on Molemmat joukkueet tekevät maalin – KYLLÄ kertoimella 2,33. LYÖ VETO tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa. Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon