Ylen EM-selostaja paljasti mokansa – ”Miksi en vain voinut olla hiljaa”
Kuva: Getty Images
EM-kisat käynnistyvät tänään perjantaina. SuomiFutis tekee kisojen aikana Instagram-tilillään live-lähetyksiä, joissa jututetaan mielenkiintoisia vieraita.
Avauslähetyksessä vieraana oli Ylelle EM-kisoja selostava Toni Saukkola. Saukkola kertoi selsotavansa kisoissa kaiken kaikkiaan 12 ottelua, joista ensimmäinen nähdään jo tänä iltana, kun Italia kohtaa kisojen avausottelussa Turkin.
Selostajilla on luvassa melkoinen määrä töitä, joskin suuri osa urakasta on jo tehty.
– Valmistautuminen on iso osa selostamista. Selostuksissani on 12 eri joukkuetta. Jokaisen joukkueen opettelu vie 4-5 tuntia. Lisäksi sitten lähempänä ottelua päivitetään tiedot ajan tasalle, Saukkola sanoi.
SuomiFutiksen Juho Hirvonen kysyi Saukkolalta, onko koskaan käynyt niin, että valmistautumisesta huolimatta ei tunnista katsomosta jotakuta sellaista henkilöä, joka ehkä pitäisi tunnistaa. Jotakuta sellaista, jonka lähetyksen ohjaaja poimii pelikatkoilla jatkuvasti kuviin. Saukkolalla oli tarina kerrottavanaan.
[readmore from=EM2021]
– Oli naisten MM-kisoissa Saksan ottelu. Katsomossa oli ilmeisesti joku entinen jalkapallovaikuttaja, jota jatkuvasti kuvattiin. En saanut yhtään päähäni, kuka se voisi olla. Täytin ne hetket olemalla hiljaa tai puhumalla jostain ihan muusta, Saukkola sanoi.
– Jossain kohtaa sanoin ääneen, että ”taitaa olla yhdeksäs kerta, kun tätä henkilöä kuvataan eikä minulla ole aavistustakaan, kuka hän on”. No, myöhemmin selvisi, että tämä henkilö oli Birgit Prinz. Prinz on yksi kaikkien aikojen parhaista pelaajista. Se oli vähän sama kuin en olisi tunnistanut Peléä.
– Tuo on varmaan räikein esimerkki, on jäänyt mieleen. Mietin, miksen vain osannut olla hiljaa loppuun asti. Ehkä parempi olla hiljaa, jos ei ole varmaa tietoa, ketä kuvataan.
SuomiFutiksen Instagram-tiliin pääset tutustumaan tästä.
LUE MYÖS:
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Onko tässä mitään järkeä? Harry Kane pani historiakirjat uusiksi
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Lukas Hradeckyn pomo: En ole tyytyväinen
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”
- Suru-uutinen: Inter-legenda on kuollut
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle