Entinen huippupuolustaja halusi Roberto Mancinin häviävän EM-finaalin – ei pidä valmentajasta ollenkaan: ”Tappelin hänen kanssaan”
Image: Getty Images
Italia voitti Euroopan mestaruuden viime viikon sunnuntaina.
Italian A-maajoukkueen päävalmentaja Roberto Mancini on voittanut urallaan lukuisia mestaruuksia. Vyöltä löytyy tuoreen Euroopan mestaruuden lisäksi muun muassa kolme Serie A:n mestaruutta ja Valioliigan mestaruus Manchester Cityn peräsimessä.
Mancinin alaisuudessa hetken aikaa pelannut Wayne Bridge ei pitänyt italialaisvalmentajasta ollenkaan.
– En sanoisi, että hän oli huonoin valmentaja, joka minulla oli, mutta hän ei ole taktisesti niin hyvä kuin oletetaan. Perheeni ei kannustanut ainoastaan Englantia, vaan he toivoivat myös ennen kaikkea Mancinin tappiota, jonka vuoksi lopputulos tuntui entistä pahemmalta.
– Kaikki kunnia Mancinille Valioliigan mestaruudesta, jonka vuoksi kannattajat rakastavat häntä, mutta jos katsot silloista joukkuetta, voi helposti sanoa nimenomaan joukkueen voittaneen mestaruuden. Ei hän sitä voittanut, Bridge vakuutteli Daily Mailille.
– Tappelin hänen kanssaan. Olin vain muutaman kuukauden hänen alaisuudessaan ja tulimme toimeen, mutta en nauttinut ollenkaan harjoituksista.
Bridge lopetti uransa vuonna 2014. Puolustaja muistetaan muun muassa Chelseasta ja Englannin A-maajoukkueesta.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- Pitkä Veikkausliiga-taival on ohi – putoaja ja karsija selvillä
- Robert Ivanov MTV:lle: ”En ole lopettanut maajoukkueuraani ja haluaisin päästä sinne”
- Otso Liimatta saattaa palata pelikentille sunnuntaina
- Islamofobiset laulut kävivät kalliiksi – tästä napsahti sakko
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Suurseura joutui hämmentävän rituaalin kohteeksi – natsihuudot johtivat pidätyksiin
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Islamofobiset laulut kävivät kalliiksi – tästä napsahti sakko
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- Natsikohu: Real Madrid ja La Liga -pomo napit vastakkain
- KuPS kolmen ottelun tappioputkessa – Miika Nuutinen: ”Jalkapallo laittaa välillä eteen kiperiä tilanteita”
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City