Loistavat EM-kisat pelannut Huuhkajien maalivahti Lukas Hradecky saa tunnustuksia kerta toisensa jälkeen. Tammikuussa Hradecky valittiin Suomen Vuoden urheilijaksi vuosimallia 2020. Lauantaina oli uuden komean kunnianosoituksen aika, sillä turkulaislähtöisen torjujan seurajoukkue Bayer Leverkusen tiedottaa kotisivuillaan, että suomalainen on bundesliigajoukkueen uusi kapteeni.

Viime kaudella Leverkusenia kipparoi chileläinen Charles Aránguiz. 32-vuotias keskikenttäpelaaja toteaa kuitenkin tiedotteessa huomanneensa kauden aikana voivansa auttaa joukkuetta paremmin, kun hän saa keskittyä yksinomaan tekemiseen kentällä. Siksi hän halusi luopua kapteeniudesta. Niinpä Leverkusenin uusi valmentaja Gerardo Seoane päätti viikkoa ennen sarjakauden alkua tehdä Hradeckysta joukkueen uuden kapteenin.

– Lukas ei ole ainoastaan erinomainen maalivahti, vaan myös täysiverinen ammattilainen, joka harjoittaa lajiaan hyvin tunnollisesti. Lisäksi hän säteilee erittäin positiivisesti, kommunikoi hyvin ja kantaa mielellään vastuuta, Seoane perusteli valintaansa.

31-vuotias Hradecky siirtyi Leverkuseniin Eintracht Frankfurtista vuonna 2018, ja on pelannut Werkselfissä 127 virallista ottelua. Hän on luonnollisesti kapteenin roolista otettu.

– Joukkue on löytänyt vuosien varrella tiensä sydämeeni ja samaistun seuraan erittäin vahvasti. Meillä on ensi kaudelle kunnianhimoisia tavoitteita. Joukkuetoverini ja minä tulemme antamaan kaikkemme yltääksemme niihin, Hradecky kommentoi.

Joukkueen varakapteeneiksi valittiin Julian Baumgartlinger, Jonathan Tah ja Charles Aránguiz.

Bayer Leverkusenin kapteenit vuodesta 1996 lähtien:

Jens Nowotny: 1996-2003
Carsten Ramelow: 2003-2008
Simon Rolfes: 2008-2015
Lars Bender: 2015-2020
Charles Aránguiz: 2020-2021
Lukas Hradecky: 2021-

Bayer 04 Leverkusen

@bayer04fussball
🆕© Die #Werkself geht mit einem neuen Kapitän in die Spielzeit 2021/22: @HradeckyLukas übernimmt die Binde.

Glückwunsch, Lukas! 👏👏

➡️ bayer04.de/de-de/news/bay…

#Bayer04 | #Werkself