KuPS tarjosi kotiyleisölle riittävät määrät jännitystä – tasapeli jätti eurokarsinnassa kaiken auki: ”Tulee hitonmoinen ottelu!”
Kuva: Juha Tamminen
KuPS aloitti Konferenssiliigan karsintojen otteluparinsa ukrainalaista Vorsklaa vastaan torstaina upeasti, pitäen Aniekpeno Udohin alkuminuuteilla iskemän maalin turvin johtoasemaa kotiottelussaan lähes puolen tunnin rajapyykille saakka. Sitten kelkka kääntyi, ja vieraat olivat 1-2 -johdossa pian toisen jakson alettua. Tämä johto piti aina 96. minuutille, jolloin toppari Diogo Tomas onnistui survomaan tasoituksen.
Kentän laidoilla koettu jännitys nousi päällimmäiseksi valmentaja Simo Valakarin kommenteissa.
– Aikamoinen trilleri! Mielestäni tämä oli erinomainen ottelu, joka varmasti upposi yleisöönkin. Haluan kiittää jokaista kannattajaamme loistavasta kannustuksesta läpi koko ottelun. Se antoi pelaajille voimaa ja uskoa puskea eteenpäin kovaa joukkuetta vastaan. Lopulta saimme pienen palkintomme, kun pystyimme tasoittamaan lopussa, valmentaja uhkui seuran sivustolla, viitaten paikan päällä olleisiin 2200 katsojaan.
Toiseen osaotteluun tullaan siis lähtemään täysin avoimesta tilanteesta.
– Valitettavasti päästimme nyt kaksi maalia, mutta se kuuluu jalkapalloon. Meillä taas oli paikat tehdä pari maalia enemmänkin. Ensimmäinen puoliaika otteluparista on nyt takana, ja Ukrainassa tulee varmasti hitonmoinen ottelu!
LUE MYÖS: SUOMALAISTEHOJA KONFERENSSILIIGAN KARSINNOISSA
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken