Borussia Dortmundin norjalaishyökkääjä Erling Braut Hålandin, 20, tulevaisuudesta riitti spekulaatioita viime kauden lopulla.

Norjalaissensaatio paukutti viime kaudella huimat 41 maalia yhtä monessa ottelussa ja hänet yhdistettiin lähes jokaiseen Euroopan suurseuraan. Muun muassa Chelsea, Manchester City, Manchester United, Real Madrid ja Barcelona olivat seuroja, joiden kerrottiin tavoittelevan Hålandin allekirjoitusta kesän siirtoikkunan aikana.

On ollut jopa pienoinen yllätys, että siirtohuhut norjalaishyökkääjän ympärillä ovat laantuneet kesän aikana. On toki ymmärrettävää, että koronapandemian aiheuttamien taloudellisten tappioiden jälkeen kukaan ei kovin mielellään maksa – tai edes pysty maksamaan – Dortmundin pyytämää noin 150 miljoonan euron siirtokorvausta. Pyyntihinta on myös puolet enemmän, kuin mitä Hålandin sopimuksen ulosostoklausuuli (75m€), joka aktivoituu kesällä 2022.

Nyt myös Håland itse on sammuttanut ne vähäisetkin siirtohuhujen rippeet, joita hänen ympärillään on pyörinyt. Norjalaishyökkääjä jakoi tänään keskiviikkona sometileillään kuvan, josta käy ilmi, että hän on palannut lomaltaan Dortmundin harjoituksiin.

– Ensimmäinen päivä. Valmiina matkalle, Håland kirjoitti kuvan yhteyteen hauis-emojin kera.

Hålandin päivitys viittaa siihen, että hän tulee pelaamaan ainakin vielä ensi kauden Dortmundin riveissä.

Dortmund aloitti tulevaan kauteen valmistautumisen viime viikolla. Ensimmäisen harjoitusottelunsa se pelasi eilen ja kaatoi alasarjajoukkue Giessenin 2-0-lukemin. Tällä viikolla Dortmund pelaa vielä kaksi 45 minuutin mittaista harjoitusottelua, ja ensi viikolla joukkue suuntaa harjoitusleirille Sveitsiin.

Erling Haaland

@ErlingHaaland
Day one✔️
Ready for the journey 💪🏻