Suomen Messi teki merkillisen uravalinnan ja lähti tähtipelaajaksi Intiaan – ”Brexit tuli sotkemaan kuvioita”
Kuva: Juha Tamminen
Iso kala Joni Kauko, 31, lähtee pieneen lampeen heinäkuun lopussa, kun hän matkustaa Intiaan vahvistamaan ATK Mohun Bagania. Seuravalinta sai monet suomifutista seuraavat fanit ymmälleen.
– Puntaroin [päätöstäni] todella pitkään ja tein isot taustatyöt seurasta. Olen nuoresta saakka ollut sellainen, että tykkään matkustella ja tutustua uusiin kulttuureihin sekä ihmisiin. Pitää myös ottaa perhe huomioon. Tämä valinta oli lopulta kaikista paras ratkaisu tähän hetkeen uraani, Kauko kertoi Palloliiton haastattelussa.
”Suomen Messinä” tunnettu turkulainen pelasi kolme edellistä kauttaan Esbjergissä. Kauko siirtyi tanskalaisseuraan 28-vuotiaana. Sopimuksen päätyttyä hän oli 31 vuotta, eli hän vietti todennäköiset urheilulliset huippuvuotensa Jyllannissa.
Viime vuosi Kaukolla kului Tanskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Hän olisi halunnut siirtyä vielä laadukkaampaan sarjaan. Euroopan-mestaruuskisatkin sujuivat mukiinmenevästi Huuhkajien kanssa.
– Suuri unelmani on aina ollut pelata Englannissa ja sinne olisin halunnut siirtyä, mutta ensin Brexit tuli sotkemaan kuvioita ja lopullisen naulan arkkuun laittoi koronaviruspandemia. Lopulta siirto tuli käytännössä mahdottomaksi, joten päätin lähteä kokeilemaan uusia tuulia tässä kohtaa uraa.
– Muut vaihtoehdot olivat Euroopasta, mutta nyt halusin jotain muuta. Tämä tuli sitten sellaisena erilaisena vaihtoehtona eteen.
Paikallisen median jäsenet ovat olleet innoissaan Kaukon tulosta Intian Superliigaan. Paatoksellisesti he ovat luonnehtineet tätä jopa tähtihankinnaksi. Kauko ei omien sanojensa mukaan ota odotuksista paineita, vaan hän lähtee Aasiaan oppimaan ja antamaan Salt Lake Stadiumin nurmelle kaikkensa.
[readmore from=Kauko-Joni]
Ilman koronarajoituksia Mohun Baganin kotistadion vetää uumeniinsa 85 tuhatta katsojaa. Kalkutan metropolialueella elää yli 14 miljoonaa ihmistä.
Superliigakausi alkaa vasta marraskuussa ja loppuu jo maaliskuussa, joten Kaukolla on hyvin aikaa palautua kesän ja päättyneen kauden rasituksista. Kilpailukausi on poikkeuksellisen lyhyt, jos sitä vertaa ammattilaisjoukkueurheilun yleisiin käytänteisiin.
Sarjassa pelaa 11 joukkuetta. Mohun Bagan sijoittui viime kaudella runkosarjassa toiseksi ja selvisi pudotuspeleissä finaaliin, jossa Mumbai City oli kuitenkin parempi maalein 2–1.
– Mestaruus jäi todella pienestä kiinni viime kaudella ja olen varmasti yksi niistä pelaajista, jotka on hankittu varmistamaan tällä kaudella mestaruus, Kauko toteaa haastattelijalle itsevarmasti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin