Argentiinalaislegenda näytti vihreää valoa hurjalle uudistukselle: ”Olen täysin vakuuttunut siitä”
Kuva: Getty Images
Ikoninen jalkapallovalmentaja Arsène Wenger on julkisesti ehdottanut, että MM-lopputurnaus pelattaisiin neljän vuoden sijasta kahden vuoden välein.
Pelaajaurallaan muun muassa Liverpoolia ja Barcelonaa edustanut ja lisäksi Argentiinan A-maajoukkueessa 147 ottelua pelannut Javier Mascherano pitää Wengerin ideaa mielenkiintoisena ja toteuttamiskelpoisena.
EFE haastatteli viime syksynä pelaajauransa lopettanutta Mascheranoa, joka kertoi mielipiteensä Wengerin ideasta.
– Se tuntui kummalliselta, kun kuulin siitä ensimmäisen kerran, koska olemme tottuneet pelaamaan MM-lopputurnauksen neljän vuoden välein. Sitten mietin sitä pidempään ja sain mahdollisuuden keskustella muun muassa Wengerin kanssa. Wenger on todellinen legenda ja visionääri, joka on suunnitellut jalkapallon uudistuksia pitkään. On upeaa nähdä, miten sitoutunut hän on parantamaan jalkapalloa tulevia sukupolvia varten. Wenger haluaa vain kehittää itse jalkapalloa. Se on hänen prioriteetti. Ei raha tai politiikka.
– Ymmärrän, että on ihmisiä, jotka näkevät sen negatiivisena, mutta uskon sen johtuvan vain siitä, koska asiat ovat aina tehty samalla tavalla. Se on outoa, mutta toisaalta ymmärrettävää. Olen silti täysin vakuuttunut siitä, että kun MM-lopputurnaus pelattaisiin kahden vuoden välein, ihmiset tottuisivat siihen nopeasti ja kysyisivät, miksei sitä ole aina pelattu sellaisella aikataululla. Meillä on Mestarien liigan ja Copa Libertadoresin kaltaisia huippukilpailuita, joita pelataan vuosittain, Mascherano muistutti.
Mascherano muistuttaa, miten tärkeää muutos olisi nimenomaan pelaajille, jotka pääsisivät pelaamaan MM-lopputurnauksessa kahden vuoden välein.
– Pelaajan perspektiivistä kukaan ei voi kuvitella, millaiset paineet pelaajalla on onnistua, kun yksikin virhe voi tuhota uran ainoan mahdollisuuden päästä MM-lopputurnaukseen. On liian rajua joutua odottamaan neljä vuotta uutta mahdollisuutta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin