Islantilaisnainen kohahduttaa syyttämällä maajoukkueen tähtipelaajaa törkeistä teoista – jalkapalloliiton puheenjohtaja erosi
Kuva: Getty Images
Islannin maajoukkueen monivuotista runkopelaajaa Kolbeinn Sigþórssonia, 31, epäillään seksuaalisesta häirinnästä, kertoo Expressen.
Islantilainen nainen väitti maansa yleisradioyhtiö Ruvin haastattelussa neljä päivää sitten, että ”tunnettu maajoukkueen jäsen” ahdisteli häntä seksuaalisesti reykjavikilaisessa yökerhossa syksyllä 2017.
– Hän tarttui minua haarovälistä, ja vähän myöhemmin hän piti kiinni kaulastani muutaman sekunnin ajan. Minulla oli näkyviä vammoja kahdesta kolmeen viikkoa sen jälkeen. Sain lääkärintodistuksen vammoista päivän päästä tapahtumista, nainen kertoo artikkelissa.
[readmore from=Islanti]
Poliisitutkinta eteni hitaasti. Islannin jalkapalloliitto KSI tarjosi naiselle salassapitosopimusta mutta tämä kieltäytyi siitä. Pian pelaaja itse naisen mukaan tunnusti tekonsa ja sovitteli asian rahalla.
Nainen sanoo, että KSI:n puheenjohtaja Guðni Bergsson kertoi ottavansa tapauksen vakavasti, mutta vähän aikaa sitten Guðni väitti, ettei liitto tiedä mitään maajoukkuepelaajiin kohdistuneista seksuaalirikosepäilyistä. Naisen antama haastattelu oli vastaus Guðnille.
Islantilaismedia tietää kertoa, että epäilty pelaaja on Kolbeinn, koska kaikki kuvailut osuvat häneet. Hän ei yllättäen osallistu tuleviin maajoukkueotteluihin, ja hänen edustamansa seura IFK Göteborg tiedotti maanantaina, että yksi joukkueen pelaajista syyllistyi seksuaaliseen häirintään vuonna 2017.
Guðni on eronnut toimestaan. Liitto on myös julkisesti pyytänyt anteeksi Guðni aiempia väitteitä.
Tänä kesänä on törmätty moniin vastaaviin tapauksiin. Islannin ehkä suurinta tähteä Gylfi Sigurðssonia epäillään lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista, ja hänet on vapautettu takuita vastaan. Manchester Cityn Benjamin Mendy on vangittu todennäköisin syin epäiltynä raiskauksista, ja Cristiano Ronaldon raiskausepäilyt ovat jälleen nousseet esiin sosiaalisessa mediassa hänen Manchester United -siirtonsa myötä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman