HELSINKI. HJK pelaa vähintään Konferenssiliigan lohkovaiheessa kaudella 2021-22. Torstaina Klubi kaatoi azerbaidžanilainen Neftçin vakuuttavasti 3-0 ja eteni Eurooppa-liigan playoff-vaiheeseen yhteismaalein 5-2. Seuraavaksi vastaan tulee Turkin suurseura Fenerbahçe.

HJK oli saada jälleen kerran lentävän lähdön euro-otteluun, kun vain yhdeksän minuuttia oli pelattu ja pallo oli jo Neftçin maalissa. Miro Tenho viimeisteli jalallaan Lucas Lingmanin kulmapotkun jatkotilanteesta. Osuma oli kuin uusinto aiemmin Helsingissä pelatusta Malmö-ottelusta, jossa Tenho puski HJK:n johtoon kulmasta jo toisella minuutilla.

Tällä kertaa maalia ei kuitenkaan hyväksytty. Saksalaiserotuomari Deniz Aytekin katsoi pallon osuneen Tenhon käteen ennen osumaa. Yleisö joutui Bolt Arenalla pettymään.

Neftçi oli ensimmäisellä puoliajalla vaarallinen. HJK puolusti 4-4-2-muodossa, mutta vierasjoukkue onnistui useita kertoja läpäisemään HJK:n melko näennäisen prässin. HJK:lla oli melko puolustava kokoonpano, koska 4-4-2:ssa oikealla laidalla oli laitapuolustaja Janne Saksela.

Hyökätessä HJK nosti Sakselan ja vasemmalla laidalla olleen Luis Murillon ylemmäs, mutta puoliajan edetessä HJK laski riskitasoaan ja Murillo jäi useammin alemmas.

Molemmat joukkueet yrittivät hämmentävän paljon murtautua keskustasta, vaikka molemmilla oli kolme topparia keskellä vastassa. Molemmat onnistuivat kertaalleen päästä keskustasta vetopaikalle seinäsyötön kautta. Jair tykitti pallon hyvältä paikalta vasemmasta tolpasta ulos.

Hetkeä myöhemmin nähtiin lähes vastaava tilanne toisessa päässä. Tällä kertaa HJK:n maalivahti Jakob Tånnander joutui venymään huipputorjuntaan oikeasta alakulmasta, johon Sabir Bougrine sijoitti laukauksensa.

HJK hallitsi ensimmäisellä puoliajalla palloa, mutta Neftçi vei maalintekoyritykset 8-4 sekä laukaukset maalia kohti 2-1.

Supervaihtomies iski jälleen

HJK teki tauolla yhden vaihdon, kun hieman näkymättömäksi ensimmäisellä puoliajalla jäänyt David Browne tuli vaihtoon ja hänen tilalleen tuli Riku Riski. Turkulaislähtöinen Riski iski Malmöta vastaan kotikentällä heti kentälle päästyään maalin. Sama nähtiin myös torstaina.

HJK hyökkäsi nopeasti vasemmalta laidalta, jossa Riskille avautui iso tila aina boksiin saakka. Riski sijoitti tarkasti pallon maalin oikeaan laitaan vieden HJK:n yhteismaaleissa 3-2-johtoon. Supervaihtomies teki sen taas.

Jos ensimmäisellä puoliajalla molemmat joukkueet pyrkivät hieman järjettömästi murtautua keskustasta, oli toisella puoliajalla tilanne toinen. Laidoilla oli enemmän tilaa ja sen huomasi myös vierasjoukkue.

Bougrine lähetti 53. minuutilla keskityksen vasemmalta laidalta boksin taka-alueelle. Luis Murillo hävisi oman kaksinkamppailunsa ilmassa ja Harramiz pääsi puskemaan, mutta pallo leijaili HJK:n onneksi ylärimaan.

Riku Riski toi vasemmalle laidalle erilaista uhkaa kuin Browne. Riski pysyi pidempään leveydessä ja pyrki vasta boksin tuntumassa leikkaamaan keskustaa kohti.

Vajaan tunnin kohdalla HJK pääsi nopeasti positiiviseen tilanteenvaihtoon. Filip Valencic suojasi vahvasti palloa ja pääsi juoksemaan kohti Neftçin puolustuslinjaa. Valencic antoi oikea-aikaisesti määrämittaisen syötön vasemmalla laidalla täyteen vauhtiin päässeelle Riku Riskille, jonka ensimmäinen kosketus oli kuitenkin heikko. Vierasjoukkueen maalivahti Agil Mammadov pääsi väliin.

Paine pysyi kuitenkin vierasjoukkueen boksin tuntumassa. Lopulta pallo pelattiin Riku Riskille boksin sisään. Heti ottelun alussa vaikeuksissa pallon kanssa ollut toppari Mamadou Mbodj rikkoi Riskiä ja erotuomari Aytekin vei pallon pilkulle.

Pikkuveli Roope Riski asettui pallon taakse ja tykitti sen eleettömästi vasempaan ylänurkkaan. Miljoonat eurot alkoivat jo tuoksua Töölössä, kun HJK siirtyi yhteismaaleissa 4-2-johtoon.

Ottelun loppupuolella yleisö nousi seisomaan. 81. minuutilla Huuhkajien kapteeni Tim Sparv tuli ensimmäistä kertaa kentälle HJK:n peliasussa. Huuhkajat EM-kisoihin johdattanut Sparv sai yleisöltä ansaitsemansa aplodit ja hurraukset.

Sparv pelasi totutusti keskikentän keskustan ankkurina. Syötöt löysivät varmuudella omille ja Huuhkajien kapteeni vaikutti nauttivan jokaisesta hetkestä kentällä.

Kansa sai vielä kertaalleen riemuita 89. minuutilla, kun Roope Riski kruunasi iltansa. Riski riisti pallon Neftçin alimmalta pelaajalta ja nosti sen komeasti yli maalivahti Mammadovin. Riskin veljekset olivat kentän hahmoja torstaina.

Lohkovaiheeseen ja isot rahat taskuun

Ansaittu voitto Neftçistä varmisti HJK:lle sen, että seura palaa jälleen eurooppalaisen seuraturnauksen lohkovaiheeseen kaudella 2021-22. Edellisen kerran HJK nähtiin Eurooppa-liigan lohkovaiheessa kaudella 2014-15. Tuolloisesta joukkueesta mukana torstaina kentällä oli Valtteri Moren.

HJK pelaa varmuudella vähintään UEFA:n uudessa Konferenssiliigassa, jota voidaan pitää eurooppalaisen seurajalkapallon kolmostasona. Lohkovaihepaikka tuo myös arviolta vähintään kolmen miljoonan euron palkintopotin.

[readmore from=konferenssiliiga]

Karsinnat jatkuvat kuitenkin yhä Eurooppa-liigan puolella, jossa HJK kohtaa playoff-vaiheessa turkkilaisen suurseuran Fenerbahçen. Mikäli Fenerbahçe kaatuu, etenee HJK Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen.

Ensimmäisen kerran HJK nähtiin lohkovaiheessa kaudella 1998-1999, kun Klubi eteni aina Mestarien liigan lohkovaiheeseen saakka.

Myös toinen suomalaisseura KuPS eteni jatkoon omassa karsintaottelussaan. KuPS kaatoi FC Astanan upean nousun jälkeen yhteismaalein 5-4. KuPS kohtaa Konferenssiliigan playoff-vaiheessa Bundesliigan Union Berlinin. Kuopiolaisten on voitettava Union päästäkseen lohkovaiheeseen.