31-vuotias Lukas Hradecky on ehtinyt saavuttaa uransa aikana jo paljon. Takana on jo kuusi täyttä bundesliigakautta, Saksan Cupin voitto, neljä valintaa Suomen vuoden jalkapalloilijaksi ja valinta Suomen vuoden urheilijaksi. Kun Hradecky aloitti ammattilaisuransa ulkomailla vuonna 2009 tanskalaisessa Esbjergissä, oli hän kuitenkin hermostunut ja jopa pelokas koskemaan palloon. Vaikea kenties kuvitella maalivahdin nykyistä rentoa olemusta ajatellen.

– Annoin julkisen huomion persoonaani vaikuttaa minuun siten, että aloin miettiä, miten muut suhtautuvat minuun. Heidän mielipiteensä vaikuttivat minuun liikaa, ja se hidasti minua, Hradecky kertoi saksalaisen Spoxin haastattelussa.

– En kokenut oloani kentällä hyväksi. Se johtui puutteellisesta itseluottamuksestani. Pelkäsin, etten ole tarpeeksi hyvä lyömään itseäni läpi ja saavuttamaan ammattilaistasoa.

Siitä, että Hradecky selvisi debyyttikautensa vaikeuksista ja nousi Esbjergissä sittemmin selväksi ykkösvahdiksi, on hänen mukaansa pitkälti kiittäminen pitkää keskusteluja parhaiden ystävien kanssa suomalaisella kesämökillä.

– Menimme sinne mökille, kävimme välillä purjehtimassa ja meillä oli riittävästi olutta mukanamme. Yhtenä iltana joimme oikein kunnolla ja puhuimme näistä asioista avoimesti. En tehnyt sitä tietoisesti, mutta minulle oli selvää, etten voisi jatkaa niin. Matkan jälkeen tiesin: nyt riittää – jos onnistun tekemään ammattilaisuran, niin onnistun, ja jos en onnistu, niin sitten en.

– Tärkeää on vain, miten käsittelen itse asian enkä anna ulkopuolisten vaikuttimieni vaikuttaa tieheni. Myös monet keskustelut isäni kanssa auttoivat minua paljon, Hradecky kiittelee.

Aikuisten tasolla Hradecky debytoi jo vuonna 2006 TPS:ssä, 15 vuotta sitten. Suurimpana muutoksena tässä ajassa hän pitää sosiaalisen median merkityksen kasvua.

– Somen valtava vaikutus on minulle piikki lihassa. Niissä kanavissa sallitaan niin paljon loukkaavaa tekstiä, ja usein vielä anonyymisti.

Hradecky pitää erikoisena sitä, kuinka paljon monet jalkapalloammattilaiset ja muut kuuluisuudet sosiaalisessa mediassa jakavat. Se, mitä he jakavat, vie heidät hänen mukaansa yhä kauemmas ”normaalista elämästä”.

– Silloin siitä syntyy kuin rinnakkaisuniversumi. Kysynkin itseltäni usein, milloin he oikeastaan ovat yksityishenkilöitä ja eivätkö he kaipaa lainkaan omaa rauhaa?

Hradecky on itsekin somessa aktiivinen, mutta hän pidättäytyy postaamasta someen kuvia lomaltaan tai yksityiselämästään. Hradeckyn postaukset koskevat useimmiten omaa seuraa tai ammattia, tai ovat rentoja letkautuksia.

– Tavallaan olisin tässä mielessä ollut mielelläni ammattilaispelaaja 1990-luvulla. Silloin tätä kehitystä ei ollut, ja pelaajat nauttivat suurempaa vapautta sekä pelaajana että ihmisenä.

Turkulaislähtöinen torjuja on iloinen siitä, että hän sai vielä kasvaa aikana ilman älypuhelimia.

– Olen siitä kiitollinen. Ajattelen usein, että vaikka valtava tekninen kehitys helpottaakin asioita, voi aiheuttaa tulevaisuudessa myös yhä suurempia ongelmia. Nykyään ei esimerkiksi näe juurikaan lapsia potkimassa pallokentällä tai harrastamassa muutakaan urheilua ulkoilmassa.

Hradeckylla on jalat maassa myös siinä, mitä materialistisiin haaveisiin tulee, vaikka Bundesliigan huippuammattilaisena ansiotaso onkin nykyään korkea.

– Onneksi minulla oli terve palkkakehitys. Tienasin Turussa sata euroa kuussa. Olin siitä äärettömän onnellinen, sillä tienasin rahaa rakkaimmassa harrastuksessani.

– Myös Tanskan palkkani oli kaukana siitä, että olisin saattanut ostaa mitä tahansa. Väitän, että vaikka tienaankin nyt enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, en ole muuttunut ihmisenä.

[readmore from=Hradecky-Lukas]

– En ole muutenkaan materialisti, enkä tarvitse kelloja tai mahtavaa autoa. Aivan kuten somenkin suhteen, kunnioitan silti jokaista, joka on toista maata. Onhan se upeaa, miten erilaisia ihmiset voivat olla. Minulle on tärkeintä molemminpuolinen kunnioitus.

Bundesliigan ympyröissä nousi joitain vuosia sitten kohua Franck Ribéryn näyttävästi tilaamasta ”kultaisesta pihvistä”. Sille tielle Hradecky ei usko koskaan menevänsä.

– Niin ei tule tapahtumaan, sillä silloin en olisi minä. Sitä paitsi silloin veljeni ja isäni nauraisivat minulle koko loppuelämäni ajan.