HELSINKI. HJK eteni vakuuttavasti Eurooppa-liigan playoff-vaiheeseen kaadettuaan azerbaidžanilaisen Neftçi Bakun kotikentällään 3-0, yhteismaalit 5-2. Ilta oli upea myös Tim Sparville, joka esiintyi ensimmäistä kertaa HJK:n paidassa.

Sparvin sisääntulo oli harvinaista herkkua suomalaisessa jalkapallossa. Yleisö nousi 82. minuutilla seisomaan taputtaen ja hurraten, kun Huuhkajat EM-kisoihin johdattanut maajoukkuekapteeni asteli kentälle. Ihan heti ei tule mieleen samanlaista sisääntuloa. Sparvin paluu kotimaan kentille on ollut iso asia suomalaiselle jalkapallolle.

– Ihan uskomatonta. Ihan uskomaton vastaanotto. Se on niin outo juttu, kun miettii, että olen 34-vuotias puolustava keskikenttäpelaaja. Pikkupoikana lähdin maailmalle ja nyt olen tullut takaisin. Ihan uskomaton vastaanotto.

– Kaikki ihmiset, joita olen tavannut kaupungillakin, ovat olleet niin positiivisia, halunnut jutella ja kertoa, kuinka paljon se merkitsee, että olen halunnut tulla takaisin Suomeen pelaamaan. Onhan tämä makeeta. Viimeksi, kun olin täällä, niin se taisi olla Liechtenstein-peli. Kaksi hienoa iltaa, Sparv myhäili iloisena viitaten Huuhkajien EM-kisapaikan varmistaneeseen otteluun marraskuussa 2019.

Yleisön vastaanotosta näkyi vahvasti se, kuinka iso tähtipelaaja Tim Sparv Suomessa on. Kaksi maalia Neftçiä vastaan viimeistellyt Roope Riski korosti, kuinka nöyrästi Sparv on tullut joukkueeseen.

– Ei ole tehnyt itsestään mitään isoa numeroa. Hän painaa hirveästi hommia ja on varmasti loistava esikuva meidän nuoremmille pelaajille. Yleensä hän on ensimmäisenä paikalla ja painaa salilla hommia. Hieno persoona ja hienoa, että pääsi tänään kentälle ja sai tehtyä debyytin, Riski kehui.

Myös päävalmentaja Toni Koskela tiedostaa Sparvin merkityksen.

– Kaikki se kokemus, mitä hänellä on maailmalta ja kovista peleistä, niin sillä on varmasti iso anti meille. Toivottavasti saadaan miestä mukaan enemmän ja enemmän, Koskela sanoi.

Riskin kommentit eivät selvästikään olleet sananheilnää. Sparv haluaa näyttää esimerkkiä kaikessa tekemisessään.

– Nöyryys ja uteliaisuus on kaiken a ja o. Sinä päivänä, kun luulet olevasi parempi kuin joku muu, niin silloin on aika lopettaa. Aivan sama, kuka sä olet tai mikä tilanne on, niin työnteko ja nöyryys ovat maailman tärkeimpiä asioita, jos haluaa pärjätä ja menestyä.

– Pyrin olemaan hyvä esimerkki. Pyrin olemaan se pelaaja, joka on ensimmäisenä aamulla pukukopissa ja tekee paljon töitä salilla ja tekee paljon ekstraa. Ehkä se on jotain, mitä nämä nuoret voivat katsoa ja miettiä, että ”jos toi jätkä tekee sen, niin kyllä minunkin pitää tehdä”, Sparv kertoi.

HJK varmisti voiton myötä vähintään lohkovaihepaikan Konferenssiliigassa. Karsinnat jatkuvat Eurooppa-liigan playoff-vaiheessa turkkilaista Fenerbhçea vastaan.

LUE MYÖS: