Barcelonan keskiviikkoiseen lehdistötilaisuuteen osallistuneet toimittajat saivat yllättyä, kun joukkueen päävalmentaja Ronald Koeman kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin.

Hollantilaisluotsi luki vain kirjoittamansa lausunnon, jossa hän pyysi tukea ja aikaa joukkueen uudelleenrakennusprojektille. Koemanin asemasta on käyty viime aikoina runsaasti keskustelua Barcelonan aloitettua kautensa alavireisesti.

– Päivää kaikille. Seuralla on meneillään uudelleenrakennusprojekti. Seuran taloudellinen tilanne kytkeytyy urheilullisiin asioihin ja toisinpäin. Se tarkoittaa sitä, että meidän on uudelleenrakennettava jalkapallojoukkue ilman isoja investointeja. Se vaatii aikaa, sanoi Koeman Sportin mukaan.

– Nuorista lahjakkuuksistamme voi tulla maailmantähtiä parin vuoden sisällä. Uudelleenrakentamisessa on se hyvä asia, että nuoret pelaajat saavat mahdollisuutensa, kuten Xavi ja Andrés Iniesta aikanaan. Mutta me pyydämme kärsivällisyyttä.

– Korkealle sijoittuminen liigassa olisi menestys. Europelit ovat hyvä oppikoulu näille nuorille pelaajille, mutta emme voi odottaa ihmeitä Mestarien liigassa. Tappiota Bayern Müncheniä vastaan (0-3 Mestarien liigassa) on tarkasteltava siitä kulmasta.

– Tämä prosessi tarkoittaa sitä, että joukkueemme tarvitsee ehdotonta tukea, niin sanojen kuin tekojen muodossa. Tukekaa prosessiamme. Tiedän, että lehdistö tiedostaa tämän prosessin.

– Tämä ei ole ensimmäinen kerta seuran historiassa, kun näin on käynyt. Me luotamme tukeenne näinä vaikeina aikoina. Joukkueena olemme iloisia siitä tuesta, jota saimme kannattajilta kotipelissä Granadaa vastaan (1-1-tasapeli maanantaina). Kauan eläköön Barcelona, ja kiitos kun tulitte.

Tiedotteen luettuaan Koeman poistui lehdistötilaisuudesta. Sportin mukaan Barcelonan tiedotusosasto kertoi hetken kuluttua, että edustusjoukkueen kapteenit olivat tietoisia Koemanin tiedotteesta, mutta hollantilaisluotsi oli siitä täysin vastuussa.

Koeman siirtyi Barcelonan päävalmentajaksi kesällä 2020 kaksivuotisella sopimuksella. Barça voitti Copa del Reyn hänen debyyttikaudellaan, mutta tuli La Ligassa kolmanneksi ja putosi Mestarien liigasta ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.