Cristiano Ronaldon ele herätti koko Man Unitedin joukkueen – ”Kaikki istuivat paikoillaan”

Cristiano Ronaldo on saanut aikaan aikamoisen herätyksen Manchester Unitedissa.
Joukkueen maalivahti Lee Grant kertoi, miten koko joukkue muutti ainakin hetkellisesti ruokailutottumuksiaan, kun Ronaldo näytti esimerkkiä.
– Yksi esimerkki [Cristiano Ronaldon vaikutuksesta] saatiin perjantai-iltana hotellilla, Grant sanoi.
– Kuten moni tietää, perjantai-iltaisin on usein vähän jotain herkkua tarjolla. On ehkä omenapaistosta tai vanukasta tai vähän brownieta ja kermaa.
– Voin kertoa, että yksikään pelaaja ei koskenut omenapaistokseen eikä vanukkaaseen. Yksikään pelaaja ei mennyt hakemaan brownieta, vaan kaikki istuivat paikoillaan.
– Yksi pelaajista kysyi minulta: ”Mitä Cristianolla on lautasellaan?” Luonnollisesti se oli niin terveellinen lautasmalli kuin voi vain kuvitella.
[readmore from=Manchester-United]
Ronaldon lautasella on tiettävästi herkkujen sijaan muun muassa, kalaa, kanaa, kasviksia, hedelmiä ja kokojyvätuotteita.
– Yhdellä hänen lautasistaan oli kvinoaa, avokadoa ja muutama keitetty kananmuna. Tämä mies on uskomattomassa kunnossa, Grant sanoi.
Kurinalaista elämäntyyliä pidetään yhtenä merkittävänä tekijänä Ronaldon huippu-uran taustalla. Yhä 36-vuotiaanakin portugalilainen on fyysisesti hurjassa iskussa. Hän iski heti paluuottelussaan kaksi maalia Newcastlen verkkoon.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan