Huuhkajille povataan paikkaa MM-jatkokarsinnoissa – tällaisia maita voisi tulla vastaan
Kuva: Juha Tamminen
Kun Suomen MM-karsintalohkosta on pelattu Huuhkajien osalta tasan puolet, on Suomen pistesaldo viisi pistettä. Se riittää lohkossa tällä hetkellä kolmanteen sijaan. Yhtä monta pistettä kerännyt Ukraina on edellä täpärästi paremman maalieronsa turvin, mutta ottelun enemmän pelanneena. Bosnia ja Hertsegovina ja Kazakstan ovat kaksi pistettä kaksikon takana, joten taistelu kakkospaikasta ja pääsystä karsintojen playoff-vaiheeseen jatkuu kiivaana.
Suomi aloitti keväällä karsinnat tasapeleillä päävastustajina pidettyjä Bosnia ja Hertsegovinaa ja Ukrainaa vastaan. Kazakstan kaatui kotona kuten pitikin, ja hallitseva maailmanmestari Ranska oli Lyonissa parempi maalein 2-0. Huuhkajien kannalta ehdottomasti hyviä uutisia kuitenkin oli, että Kazakstan nousi lisäajan maaleillaan tasapeleihin sekä Ukrainaa että Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan.
Tilastopalvelu Gracenote on laskenut syyskuun karsintaotteluiden jälkeen, mitkä maat ovat kussakin lohkossa todennäköisimpiä lohkokakkosia ja jatkokarsintaan etenijöitä. Suomen kannalta maaotteluviikon voi todeta sujuneen positiivisesti, sillä Suomi on ohittanut Ukrainan näissä todennäköisyyksissä, ja Gracenote pitää Huuhkajia varteenotettavimpana lohkonsa kakkosena.
Koska taistelua kakkospaikasta käydään juuri nyt kaikkein kiivaimmin näiden kahden maan välillä, on sanomattakin selvää, että 9. lokakuuta Helsingin Olympiastadionilla pelattavassa Suomen seuraavassa ottelussa Ukrainaa vastaan panokset ovat sanalla sanottuna valtavat. Tuon pelin voittaja alkaa olla lohkossa jo vahvoilla.
Tässä vaiheessa Gracenote antaa Suomen kakkospaikan todennäköisyydeksi 40 prosenttia. Kovin korkeasta lukemasta ei siis puhuta, mutta joka tapauksessa korkeammasta kuin Ukrainalla, Bosnia ja Hertsegovinalla ja Kazakstanilla.
Jatkokarsinnat pelataan maaliskuussa 2022 kolmessa neljän maan lohkossa. Kukin lohko pelataan yhdessä maassa – ensin välierät ja sitten finaali yhdestä MM-kisapaikasta. Playoffeissa on siis jaossa vielä kolme lippua Qatarin MM-turnaukseen. Jatkokarsintaan pääsevät mukaan kaikkien kymmenen karsintalohkon kakkoset sekä kaksi parasta Nations Leaguen lohkovoittajaa, jotka eivät MM-karsintalohkossaan kahden parhaan joukkoon yltäneet.
Itävaltaa, Walesia ja Tshekkiä Gracenote pitää jo lähes varmoina playoffeihin osallistuvina maina, koska ne kaikki voittivat omat Nations League -lohkonsa, Wales samassa lohkossa Suomen kanssa pelaten. Lopuiksi kahdeksaksi jatkokarsintamaaksi ennakoidaan tässä vaiheessa Serbiaa, Puolaa, Sveitsiä, Skotlantia, Venäjää, Romaniaa, Ruotsia ja Turkkia. Kivikova kattaus jatkokarsintaan on tulossa, kun muistetaan, että vain kolme paikkaa on jaossa.
#WCQ2022
#WCQ2022
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”