Allegri raivoissaan Milan-pelin jälkeen ”Meidän olisi pitänyt olla valmiita kärsimään enemmän ja taistelemaan” – onko Juventus pudonnut jo mestaruustaistelusta?
Kuva: Getty Images
Juventus joutui tyytymään 1-1-tasapeliin kotonaan sunnuntai-iltana AC Milania vastaan. Avausjaksoa hallinneet torinolaiset olivat suurissa vaikeuksissa toisella puoliajalla.
Alvaro Morata iski heti ottelun alussa Juventuksen johtoon, mutta pahoissa loukkaantumisvaikeuksissa olevat milanolaiset nostivat tasoaan selvästi jälkimmäisellä nelivitosella.
Ante Rebić tasoitti ottelun noin vartti ennen loppua ja vammasuman takia suuremman ruudun saanut Pierre Kalulu meinasi vielä tehdä voittomaalin Milanille.
Torinolaoisten valmentaja Massimiliano Allegri kävi ottelun lopussa todella lämpöisenä omilleen kentän laidalla.
– Meinasimme vielä hävitä tämän, vaikka johdimme peliä ja hallitsimme ensimmäistä jaksoa täysin. Keskittymisemme ja päättäväisyytemme katosivat johonkin, Allegri tuhisi DAZN:lle.
– Katsokaa nyt tuota kulmapotkumaalia ja hyvänolontunnetta. Ei peliä voi vaan antaa pois, kun sitä kontrolloi täysin. Nähtävästi meidän pitää kehittyä vielä ja paljon!
Tämä on ensimmäinen kerta 60 vuoteen, kun Juventus ei voita kauden neljästä ensimmäisestä ottelusta ainuttakaan. Serie A:ssa se on nyt sijalla 18.
Mestaruustaistelu alkaa käymään Juventuksen kaltaiselle jätillekin kohta tukalaksi. Vaikka ero kärkeen on jo kahdeksan pistettä, niin Allegri ei koe syytä dramaattisille muutoksille.
– Ei tämä peli muuta mitään kokonaiskuvassa. Meidän pitää vain tunnistaa tilanteet, joissa voisi olla fyysisempi, päättäväisempi ja keskittyneempi. Tällä saralla on pelaajia, jotka kaipaavat pientä parannusta, Allegri sanoi.
– Otan vastaan silti vaihdoista. Tein vääriä pelaajavaihtoja. Minun olisi 1-0-johdossa pitänyt laittaa kentälle puolustavampia pelaajia ja tällä tavalla varmistaa edes se tulos.
Allegrin mukaan Juventuksen pelissä oli myös paljon positiivista eli pitkälti koko ensimmäinen puoliaika. Lopputulos sen sijaan suututtaa kokenutta valmentajaa erittäin paljon.
– Kotona otat aina tuloksen, vaikka peli näyttäisi kuinka rumalta tahansa. Meidän olisi pitänyt olla valmiita kärsimään enemmän ja taistelemaan. Tapa, jolla menetimme voiton suututtaa minua, Allegri kihisi.
Ottelun maalit nähtävissä alta. Jos video ei näy, klikkaa tästä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”