Kannattajien vastaanotto mykisti Cristiano Ronaldon: ”Olen niin ylpeä”

Cristiano Ronaldo debytoi lauantaina Manchester Unitedin paidassa toistamiseen urallaan.
Manchester United voitti Newcastlen 4-1 ja Ronaldo iski kaksi täysosumaa. Paluu Old Traffordille oli siten hyvin onnistunut.
36-vuotias Ronaldo oli luonnollisesti tyytyväinen mies debyyttinsä jälkeen. Portugalilaistähti paljasti lehdistölle odottaneensa yhtä maalia, mutta ei kahta. Ronaldo oli myös hyvin kiitollinen Manchester Unitedin kannattajille, jotka järjestivät hänelle hienon paluun kotiin.
– En odottanut tekeväni kahta maalia. Odotin yhtä, enkä kahta. Minun on kiitettävä kannattajia tuesta ja siitä, mitä he tekivät minulle. Olen niin ylpeä siitä. Heidän kannatus on uskomatonta.
– Olin hyvin hermostunut, kun ottelu alkoi. Se on normaalia, koska en odottanut kannattajien laulavan nimeäni koko ottelun ajan. Olin todella hermostunut, mutta kenties en näyttänyt sitä muille. Vastaanotto oli loistava, mutta olen täällä voittaakseni otteluita ja auttaakseni joukkuetta, Ronaldo totesi BBC:lle.
Manchester United on parhaillaan Valioliigan jaetulla kärkisijalla Chelsean kanssa.
Ronaldon seuraava haaste koittaa tiistaina, kun Manchester United kohtaa Young Boysin Mestarien liigassa. Manchester United ottaa mittaa West Hamista Lontoossa ensi viikonloppuna, joten Ronaldolla ja joukkueellaan on edessään vauhdikas viikko.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!