Leeds – Liverpool: Bielsa ei peruuttele
Kuva: Getty Images
Valioliiga
Leeds – Liverpool
Sunnuntai 12.09. klo 18:30
Tällä viikolla on pidetty kovaa kähinää Etelä-Amerikkaan maajoukkuekomennuksille menemättä jättäneiden pelaajien pelikielloista. Joukkueet pistivät maajoukkuekomennukset jäihin kymmenen päivän karanteenin vuoksi. Mahdolliset pelikiellot olisivat osuneet myös Liverpooliin, jonka tähdet ovat kuitenkin FIFAn lopullisen päätöksen mukaan käytettävissä viikonlopun otteluissa.
Leeds on vielä Valioliigassa voitoitta, eikä voittosarakkeeseen tule helpolla merkintään sunnuntainakaan. Marcelo Bielsa ei lähde peruuttelemaan kärkijoukkueita vastaan, ja avauskierroksella tämä kostautui pahemman kerran Manchester Unitedin tehtyä Leedsistä selvää vastahyökkäyksillään. Evertonia ja Burnleytä vastaan Leeds tahkosi viihdyttävät tasapelit. Kokoonpanotilanne on tällä hetkellä hyvä – Robin Koch on ainoa varma poissaolija.
Liverpool pelasi toisen jakson miesylivoimalla Chelseaa vastaan, muttei onnistunut Mohamed Salahin rankkarimaalin jälkeen vääntämään lontoolaisista voittoa toisella jaksolla. Poolille on alkamassa kiireiset ajat, sillä ensi viikolla potkaistaan käyntiin Mestarien liigan lohkovaihe. Jürgen Kloppilla on siis käyttöä laajalle penkille ja terveystilanteen soisi pysyvän paremmassa kondiksessa kuin viime kaudella. Roberto Firmino ja James Milner ovat todennäköisesti vierailta poissa.
Lyö vetoa ottelusta:
Ottelu tulee kaikella todennäköisyydellä olemaan viihdyttävä, sillä Bielsa ei suostu parkkeeraamaan bussia isoja vastaan. Kotijoukkue jatkaa tyylillään, ja Liverpool tulee saamaan paikkoja. Pool on iso vierassuosikki ja tämä huomioidaan myös vedoissa: Liverpool voittaa ottelun kertoimella 1,74. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on ensitalletuksesta peräti 200% eli saat 25 eurolla 75€ pelikassan! Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat 25 euron talletuksella 75€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin