”Olen pahoillani siitä, miten häntä kohdeltiin” – Mino Raiola tukee Gianluigi Donnarummaa ja kertoo toisenkin suurseuran olleen lähellä sopimusta maalivahdin kanssa
Kuva: Getty Images
Kenties maailman tunnetuin pelaaja-agentti Mino Raiola otti Rai Sportin haastattelussa kantaa asiakkaansa Gianluigi Donnarumman tilanteeseen.
Donnarumma on toistaiseksi jäänyt uudessa seurassaan Paris Saint-Germainissa varsin pienelle vastuulle. Ykkösvahtina on toistaiseksi Mauricio Pochettinon miehistössä jatkanut 34-vuotias costaricalainen Keylor Navas.
Raiolan mukaan on vain ajan kysymys, että 22-vuotias Donnarumma nappaa suurseuran ykkösmaalivahdin tontin itselleen.
Ennen kaikkea agentti on tyytymätön siihen, millä tavalla AC Milanin kannattajat suhtautuivat Donnarumman siirtoon.
– Olen pahoillani siitä, miten häntä kohdeltiin. Donnarumma ei pettänyt Milania. Se oli tärkeä päätös hänen elämässään ja Gianluigi olisi voinut lähteä seurasta jo neljä vuotta sitten, mutta ei lähtenyt, Raiola sanoi.
Agentti kertoo myös, että Juventus oli loppuun asti Donnarumman perässä myös.
– Uskoisin Juventuksen katuvan vielä pitkään, että he eivät tehneet sopimusta hänen kanssaan. Eikä Juventus ole ainoa katumuksensa kanssa.
Kesän EM-kisojen Italian sankarivahti teki debyyttinsä AC Milanissa vuonna 2015 ollessaan vasta 16-vuotias. Donnarumma ehti edustaa milanolaisseuraa 251 ottelun ajan.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
#Raiola: '#Donnarumma non ha tradito nessuno, la #Juve ha il rammarico di non averlo preso. #Pogba? C'è la possibilità che torni' dlvr.it/S7mBCh
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
