HIFK:n kannattajat ryntäsivät juhlimaan pelaajien kanssa kentälle! – Stadin Derby Kei Kamaran näytös
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. HJK ja HIFK kohtasivat keskiviikkonakauden toisessa Helsingin paikallispelissä eli Stadin Derbyssä. Tuttuun tyyliin kummankin joukkueen kannattajapäädyt olivat vahvasti esillä niin ennen peliä kuin sen aikana.
Molemmissa päädyissä näkyi jälleen komeita tifoja ja myös lukuisia soihtuja sekä savupommeja. Helsingin poliisi tiedotti sosiaalisessa mediassa tehneensä kaksi erillistä rikosilmoitusta liittyen juuri löydettyihin soihtuihin ja savuihin, mutta näemmä aika monta katsomoon asti silti päätyi.
Itse ottelu oli tuttua derbyä. Pelissä oli voimakas tunnetila ja tilanteet vaihtelivat sekä keltaiset kortit viuhuivat. Pelin ehdoton hahmo oli IFK:n Kei Kamara, joka osui kahdesti. HIFK voitti derbyn 2-0.
Voitot ovat siis nyt 1-1 ennen ylemmän loppusarjan alkua, jonne myös HIFK on vahvasti tyrkyllä.
Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen miteltiin kesäkuun lopussa.
Tuolloin vierasjoukkueena pelannut HJK oli parempi lukemin 1-0. Maalin viimeisteli Filip Valenčič avauspuoliajan lopulla. IFK:n yhdysvaltalaispelaaja Macario Hing-Glover vaikeutti joukkueensa kiriä ottamalla punaisen kortin heti toisen jakson alkuun.
Keskiviikkona HJK:n slovenialaistähti aloitti vaihtopenkin puolelta ja Hing-Glover puuttui kokonaan loukkaantumisen takia.
Kumpikin joukkue joutui derbyyn hivenen siipirikkoisena. IFK:n vahvuudesta puuttui edellä mainitun Hing-Gloverin lisäksi muun muassa myös toisen laidan Pipe Sáez. HIFK sai muutenkin raavittua vain neljä kenttäpelaajaa vaihtopenkilleen maalivahti Markus Uusitalon seuraksi.
HJK:lta sivussa olivat muun muassa Lucas Lingman ja Daniel O’Shaughnessy.
Avausjakso oli fyysinen, vauhdikas, mutta silti tarkkaileva. HJK oli pelitapahtumissa hivenen niskan päällä. Se pyrki pitämään pallon maassa ja murtamaan IFK:n linjat yksi kerrallaan.
IFK sen sijaan päätyi usein hakemaan kärjestä pitkillä palloilla sierraleonelaista Kamaraa, joka on loistava pääpelaaja.
Hän teki myös avausjaksolla maalin, kun pelikello näytti 33 minuuttia. Keaton Isaksson pelasi loistavan pallon HJK-maalin edustalle aivan päätyrajalta. Kamara ehti palloon ennen Miro Tenhoa ja vei joukkueensa johtoon.
HJK haki maalin jälkeen aggressiivisesti tasoitusta, mutta IFK-vahti Calum Ward torjui kaikki ne Klubin lähentelyt, joita uhrautuvasti pelannut puolustus ei blokannut.
Kannattajat jatkoivat erittäin äänekkäästi omiensa kannattamista heti toisen jakson aluksi. Kentällä HJK tuli toiselle puoliajalle päättäväisesti. IFK ei päässyt ensimmäisen viiden minuutin aikana oikeastaan kertaakaan pois omalta alueeltaan.
HJK nosti selvästi riskitasoaan ja lähti rohkeammin viemään peliä hyökkäyskolmannekselleen. IFK vetäytyi tiiviiseen muotoonsa ja piti pelin laidoilla.
Ottelun 56. minuutilla HJK:n paras maalintekijä Valenčič tuli kentälle. Sebastian Dahlström siirtyi vaihtopenkin puolelle.
IFK:lla ei toisen jakson ensimmäisen vartin aikana ollut ainuttakaan organisoitua hyökkäystä. Se joutui täysin puolustuskannalle ja joutui myös rikkomaan useammin kuin ensimmäisellä jaksolla.

LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”