Taas nollapeli! – Huuhkajien maalivahti on aivan uskomattomassa vireessä
Kuva: Juha Tamminen
Ruotsin Allsvenskanin Mjällbyssä pelaava Carljohan Eriksson on yltynyt Ruotsin pääsarjassa aivan mielettömään iskuun.
Eriksson on pelannut tällä kaudella kymmenen ottelua Allsvenskania, joissa hän on pitänyt maalinsa puhtaana kuudesti. Pelkästään tämä olisi jo ällistyttävä tilastorivi, mutta tilanne on entistä erikoislaatuisempi.
Torstain kierroksella Eriksson piti maalinsa puhtaana Halmstadia vastaan, kun joukkueiden välinen ottelu päättyi 0-0.
Nollapeli oli suomalaisvahdille viides peräkkäinen. Putki alkoi 23. elokuuta Djurgårdenia vastaan. Sen jälkeen yrittämässä on käynyt Degerfors, AIK, Häcken ja nyt Halmstad.
Välissä Eriksson kävi pitämässä nollan myös Huuhkajien paidassa Walesia vastaan.
Edellisen kerran Erikssonin on yllättänyt Ruotsin pääsarjassa Djurgårdenin Niklas Barkroth. Mjällby ja Djurgården kohtasivat kahdesti peräkkäin. Ensimmäinen otteluista päättyi Djurgårdenin 1-0-voittoon. Barkroth teki maalinsa 45 minuutin pelin jälkeen.
Eriksson on siis pitänyt maalinsa puhtaana nyt 495 minuuttia putkeen ja tuomarin määräämät lisäajat siihen päälle.
Sillä ei vielä Allsvenskanin ennätystä välittömästi uhata, sillä Halmstadin Håkan Svensson piti maalinsa puhtaana vuosina 1999-2000 peräti 808 minuutin ajan.
Mjällby ei ole kyennyt täysimääräisesti hyödyntämään suomalaisvahtinsa hurjaa virettä, sillä se on itsekin jäänyt näissä viidessä ottelussa neljästi maaleitta. Edellinen voitto on 26. elokuuta, jolloin Mjällby voitti Degerforsin 2-0.
Eriksson koittaa jatkaa huimaa putkeaan seuraavaksi sunnuntaina, kun Mjällby saa vieraakseen Elfsborgin.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
Mållöst på Strandvallen 
Vi ses igen på Strandvallen på söndag, köp dina biljetter till matchen mot IF Elfsborg på maif.ebiljett.nu.
#mjällbyaif #allsvenskan2021
#mjällbyaif #allsvenskan2021
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
