Torino – Lazio: Välimallin kamppailu
Kuva: Getty Images
Serie A
Torino – Lazio
Torstai 23.09. klo 19:30
Torinon ja Lazion kohtaaminen on monessa mielessä välimallin Serie A-kamppailu: molempia joukkueita on veikkailtu sarjassa taulukon keskivaiheille, ja neljän pelatun kierroksen jälkeen molemmat myös ovat siellä. Sarjassa putoamisesta ei kummallakaan pitäisi olla huolta, vaikka viime kaudella Torino väisti luodin vain ohuesti.
Torino tuntuu menneen hirvittävästä viime kaudesta paljon eteenpäin. Ivan Juric on saanut aikaan tasapainoisen permanentin, ja peliesitykset ovat olleet hyviä. Viime viikonlopun voitto Sassuolosta olisi saattanut pelitapahtumien myötä olla reippaampikin, mutta ottelun ratkaisu jäi viimeisen kymmenen minuutin varaan. Loukkaantumisia isännillä on kourallinen – pahin näistä on laatuhyökkääjä Andrea Belotti.
Lazion puikoissa häärii vanha ketjupolttaja Maurizio Sarri. Maaottelutauon jälkeiset ottelut ovat olleet joukkueelle tervanjuontia, mutta viime viikonloppuna kotiottelussa Cagliaria vastaan noustiin lopussa sentään ansaittuun tasapeliin. Pelillisesti Lazio ei ole tällä kaudella loistanut mitenkään erityisesti. Joukkuetta puoltaa tässä ottelussa kokonaan tyhjä sairastupa.
Lyö vetoa ottelusta:
Loukkaantumiset toki syövät Torinoa, mutta vaikea sitä on kovin merkittävänä altavastaajana illan ottelussa pitää. Vedoissa lähdetään liikkeelle kotimenestyksen puolesta. Ollaan konservatiivisia, ja otetaan tasoitusveto: Aasialainen tasoitus, Torino +0.5 kertoimella 1,72. LYÖ VETO tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa. Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä