Veikkausliiga julkaisi Mestaruussarjan otteluohjelman – Stadin derby ja päätöskierros samalla viikolla

Veikkausliiga julkaisi tiistaina loppukauden otteluohjelman. Ylempään jatkosarjaan, eli niin kutsuttuun Mestaruussarjaan tiensä selvittivät sijoille 1.-6. yltäneet KuPS, HJK, FC Inter, SJK, HIFK ja Ilves, jotka ratkovat keskenään mitalistit sekä europelipaikat.
Mestaruussarjaan piikkipaikalta lähtee KuPS [49p.], joka kiri runkosarjan päätöskierroksella HJK:n [49p.] ohi maalieron turvin. KuPS on pelannut läpi kesän erittäin vahvasti ja edellinen tappio Veikkausliigasta on niinkin kaukaa kuin toukokuulta, jolloin Haka haki 2-1-vierasvoitolla täyden pistepotin Kuopiosta.
HJK:n pelivire on ollut täysin päinvastainen. Touko-kesäkuussa Klubi voitti kaikki yhdeksän Veikkausliigan otteluaan ja keräsi vielä heinä-elokuussakin tasaiseen tahtiin pisteitä. Syyskuussa joukkue on kuitenkin romahtanut ja voittanut neljästä ottelustaan ainoastaan yhden. Edellisessä kolmessa ottelussa se on jäänyt kokonaan maaleitta.
Veikkausliigan mestari ratkaistaan KuPSin ja HJK:n välillä, sillä muut neljä joukkuetta ovat kaukana perässä. Kymmenen pistettä kärkikaksikon takana oleva Inter [39p.] on tällä hetkellä kiinni pronssimitaleissa sekä Konferenssiliigan karsintapaikassa. Neljäntenä oleva SJK [37p.] on kuitenkin vain kahden pisteen päässä turkulaisista. Viimeiset Mestaruussarjaan yltäneet joukkueet, HIFK ja Ilves, ovat keränneet 33 pistettä ja voivat vielä nappisuorituksella yltää mitaleille. Helsinkiläisillä on vielä runkosarjan rästiottelu Hakaa vastaan pelaamatta, joten heidän pistesaldo saattaa vielä kasvaa ennen Mestaruussarjan alkua.
Veikkausliigan mestari lunastaa paikan ensi kauden Mestarien liigan karsintaan. Sijoille 2.-3. päätyvät joukkueet sekä Suomen Cupin mestari saavat paikan Konferenssiliigan karsintaan. KuPS voitti cupin kuluvalla kaudella, joten mikäli kuopiolaiset sijoittuvat Mestaruussarjassa sijoille 1.-3., myös neljänneksi sijoittuva joukkue saa paikan Konferenssiliigan karsintaan.
[readmore from=Veikkausliiga]
Mestaruussarja käynnistyy jo tulevana viikonloppuna, jolloin KuPS isännöi Ilvestä, HIFK haastaa FC Interin ja HJK pyrkii palaamaan voittokantaan SJK:n kustannuksella.
Kauden viimeinen Stadin derby pelataan keskiviikkona 27. lokakuuta.
Veikkausliigan mestari ja europeleihin etenevät joukkueet ratkeaa viimeistään 31. lokakuuta, jolloin pelataan Mestaruussarjan päätöskierros.
Veikkausliigan Mestaruussarjan ohjelma:
la 2.10. klo 17.00 KuPS – Ilves
su 3.10. klo 17.00 FC Inter – HIFK
su 3.10. klo 18.30 HJK – SJK
la 16.10. klo 15.00 Ilves – HJK
la 16.10. klo 17.00 HIFK – SJK
la 16.10. klo 17.00 FC Inter – KuPS
pe 22.10. klo 18.30 SJK – Ilves
la 23.10. klo 17.00 KuPS – HIFK
su 24.10. klo 18.30 HJK – FC Inter
ke 27.10. klo 18.30 Ilves – FC Inter
ke 27.10. klo 18.30 SJK – KuPS
ke 27.10. klo 18.30 HJK – HIFK
su 31.10. klo 17.00 KuPS – HJK
su 31.10. klo 17.00 FC Inter – SJK
su 31.10. klo 17.00 HIFK – Ilves
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan