Bayern Münchenin maailmanmestaripelaaja on määrätty vangittavaksi

© Kuva: Getty Images

Ranskan maajoukkueen ja Bayern Münchenin puolustaja Lucas Hernández on määrätty vangittavaksi madridilaisen oikeusistuimen toimesta, kertoo uutistoimisto AFP.

Syynä rangaistukselle on se, että Hernández, 25, rikkoi hänelle määrättyä lähestymiskieltoa vuonna 2017. Hänen on esiinnyttävä oikeuden edessä ensi tiistaina, mutta hän on valittanut tuomiostaan.

Hernández pidätettiin neljä vuotta sitten, koska hän jatkoi oikeuden määräyksen vastaisesti yhteydenpitoa tyttöystäväänsä heidän riideltyä väkivaltaisesti.

Joulukuussa 2019 Hernández sai kuuden kuukauden vankeustuomion lähestymiskiellon rikkomisesta. Espanjassa alle kahden vuoden vankeustuomio ei yleensä johda vangitsemiseen, mutta ranskalaispuolustajan tapauksessa kyse on jo toisesta rikkomuksesta.

Helmikuussa 2017 Hernández pidätettiin, kun hänen tyttöystävänsä vietiin lievien vammojen takia sairaalaan heidän riideltyä. Kumpikaan ei tehnyt valitusta toisistaan, mutta Espanjan yleinen syyttäjä määräsi kummallekin 31 päivää yhdyskuntapalvelua. Lisäksi heitä kiellettiin näkemästä toisiaan kuuteen kuukauteen.

Neljä kuukautta myöhemmin Hernández pidätettiin lentokentällä Madridissa, jossa hän oli tyttöystävänsä seurassa.

Espanjalaislehti AS:n mukaan Hernández halutaan oikeuden eteen ensi tiistaina, jotta häntä voidaan pyytää siirtymään vapaaehtoisesti itse valitsemaansa rangaistuslaitokseen kymmenen päivän kuluessa.

Hernándezin tuomio ei liity alkuperäisiin pahoinpitelysyytteisiin, vaan nimenomaan lähestymiskiellon rikkomiseen. Hänen asianajajansa ovat tehneet vangitsemismääräyksestä valituksen, jonka käsittelee Madridin korkein oikeus. Jos valitus menee läpi, Hernández välttynee vankilaan joutumiselta.

Hernández siirtyi Bayern Müncheniin kesällä 2019 Atlético Madridista 80 miljoonalla eurolla, mikä on Bayernin seurahistorian suurin siirtokorvaus. Ranskan A-maajoukkueessa Hernández on esiintynyt 29 kertaa. Hän pelasi isossa roolissa, kun Les Bleus voitti maailmanmestaruuden vuonna 2018.