Kahden suuren jalkapallon kattojärjestön, FIFA:n ja UEFA:n välit ovat kireämmät kuin aikoihin. Näkemykset huippujalkapalloilun kehittämisestä ovat eronneet monessa asiassa aiemminkin, mutta nyt kiistelyn keskiössä on koko ”Kuningas Jalkapallon” lippulaiva MM-kisat.

FIFA pyrkii ajamaan läpi ajatuksen MM-kisojen pelaamisesta jatkossa kahden vuoden välein. Tämä puolestaan ei UEFA:a miellytä lainkaan. Euroopan kerrotaan vastustavan ajatusta käytännössä koko mantereen voimin, ja erityisesti Pohjoismaat ovat ottaneet julkisesti jyrkän kannan ajatusta vastaan. Eurooppalaisten MM-kisaboikotillakin on spekuloitu.

Globaalin jalkapalloperheen toinen kestomenestynyt maanosa Etelä-Amerikka on asiassa Euroopan linjoilla. UEFA ja CONMEBOL ovatkin yhdistämässä voimiaan FIFA:n suunnitelmia vastaan. Selkeä signaali lähestymisestä oli jo se, kun syyskuun lopussa kerrottiin hallitsevien maanosan mestarien Italian ja Argentiinan kohtaamisesta ensi kesäkuun näytösottelussa. ”Copa Euroamericanan” on määrä jatkua ainakin kolmen maanosien arvoturnaussyklin yli. Lisäksi UEFA ja CONMEBOL perustivat yhteisen toimiston Lontooseen.

Etelä-Amerikan parhaat maajoukkueet halutaan kuitenkin tuoda muutenkin useammin Eurooppaan, pelaavathan niiden suurimmat tähdet työkseenkin Euroopassa. La Gazzetta dello Sport nimittäin kertoo, että UEFA harkitsee Brasilian ja Argentiinan kutsumista osaksi UEFA Nations Leaguea. Jos suunnitelma toteutuisi, olisi tällainen ”mini-MM-turnaus” iso takaisku FIFA:n arvovallalle.

[readmore from=MM-kisat]

Ajatuksena on, että Nations Leaguen Final Four -lopputurnaus voitaisiin laajentaa kahdeksan maan Final Eightiksi, ja näistä kahdeksasta kaksi paikkaa varattaisiin Brasilialle ja Argentiinalle. Tapahtuma saisi näin vääjäämättä pientä MM-esikisojen makua.

UEFA Nations Leaguen perustaminen on ollut Etelä-Amerikan maajoukkueille hieman harmillista. Aiempina vuosina ne pelasivat useita kovatasoisia harjoitusotteluita Euroopan parhaita maita vastaan, mutta koska Euroopan futiskalenteri täyttyy nykyään Nations Leaguesta, on niiden tyytyminen afrikkalaisiin ja aasialaisiin vastustajiin. Jos Argentiina ja Brasilia kutsuttaisiin ulkopuolisina mukaan Nations Leagueen, poistuisi ongelma kovien harjoituspelien puutteesta ainakin niiden osalta.

Lähde: AS