Ilmari Niskanen antoi itselleen syntymäpäivälahjan – kolkuttelee syöttöpörssin kärkisijoja

Keskiviikkona 24 vuotta täyttänyt Ilmari Niskanen järjesti itselleen, pelikavereilleen ja joukkueensa Dundee Unitedin faneille mukavan syntymäpäivälahjan. Niskanen syötti 43. minuutilla loppunumeroiksi jääneen 1-1-maalin, kun United pelasi vieraissa tasan Livingstonin kanssa.
Ottelu katkaisi Dundee Unitedin kolmen pelin voittoputken, mutta oli kuitenkin viides peli peräkkäin ilman tappiota. Enemmänkin olisi tosin voinut olla vieraspelistä saatavissa, sillä kotijoukkue Livingston pelasi koko toisen jakson yhden miehen vajaalla Ben Williamsonin saatua punaisen kortin avausjakson lopussa.
Näin Dundee Unitedin kotisivuilla kuvaillaan Niskasen järjestämää tasoitusmaalia:
– Synttärisankarilla oli edessään kaksi yhtä vastaan -tilanne, jossa (maalintekijä Peter) Pawlett oli hänen oikealla puolellaan. Niskanen kääntyi terävästi poispäin (Livingstonin toppari Jack) Fitzwaterista vetääkseen puolustajaa itseensä päin ja tarjoili pallon kollegalleen, joka siirsi sen verkkoon vitosen viivalta.
[readmore from=Niskanen-Ilmari]
Tunnin verran ottelussa pelanneelle Niskaselle maalisyöttö oli jo kolmas Skotlannin Valioliigassa. Sillä hän on jo sarjan syöttötilaston jaetulla kolmannella sijalla, vaikka on pelannut vasta seitsemän ottelua. Edellä ovat vain viisi maalia syöttänyt Rangersin James Tavernier (9 ottelua) ja neljä maalisyöttöä tarjoillut Aberdeenin Calvin Ramsay (10 ottelua).
Ilmari Niskanen on ollut Dundee Unitedin avauksessa kaikissa seitsemässä ottelussaan. Kolmen maalisyötön lisäksi hän on myös tehnyt itse yhden maalin. Dundee United on sarjassa neljäntenä, vain kolme pistettä sarjakärki Rangersin perässä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen