Kolmaskin Ykköseen nousija selvillä – sarjanousu sinetöityi murskavoitolla
Kuva: Juha Tamminen
Jo viikko sitten Kakkosen kolmesta lohkovoittajasta oli selvillä kaksi. Ensimmäisenä nousunsa Ykköseen varmisti SJK Akatemia, joka vietti tällä erää Kakkosessa vain vuoden, ja toisena asialle ehti Järvenpään Palloseura, jolle tuleva kausi on ensimmäinen Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
Käytännössä varmaa oli myös Pargas IF:n nousu, mutta lopullinen sinetti B-lohkon voitolle lyötiin vasta tänään sunnuntaina. 567 katsojaa todisti paikan päällä, kun PIF höykytti lohkojumbo TPV:tä maalein 5-1 ja varmisti nousunsa Ykköseen kaudeksi 2022.
PIF:lle teki ottelussa hattutempun Kevin Larsson, joka on tehnyt joukkueelle nyt viisi maalia seitsemässä pelissä. Larsson pelasi alkukauden pietarsaarelaisessa JBK:ssa (8 maalia 13 pelissä), mutta siirtyi loppukaudeksi Paraisille. Kun molemmissa lohkoissa (B ja C) tehdyt maalit lasketaan yhteen, on vain kaksi pelaajaa tehnyt Kakkosessa tällä kaudella Larssonia enemmän maaleja. He ovat HJS:n Santeri Stenius ja SJK Akatemian Kingsley Ofori.
PIF:n muista kahdesta maalista vastasivat Kasperi Neva ja Viktor Johansson. Eniten maaleja PIF:lle on tällä kaudella tehnyt Gezim Voca, 12. Joukkueessa on useita Veikkausliigaakin pelanneita pelaajia ja etenkin joitain Inter-taustaisia pelimiehiä, mutta ryhmän tunnetuin pelaaja lienee kuitenkin keskikenttäpelaaja Tomas Hradecky, Huuhkajien maalivahti Lukas Hradeckyn pikkuveli.
PIF nousee Suomen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle nyt ensimmäisen kerran 28 vuoteen. Se on pelannut Ykkösessä tai sitä vastaavalla sarjatasolla kolme kautta vuosina 1939, 1948 ja 1994.
Suuret onnittelut! Kyseessä on tämän vuosituhannen ensimmäinen kerta, kun @PIFfootballMen nähdään Ykkösessä. #Ykkönen #Kakkonen
Komeat 567 katsojaa oli tänään todistamassa #Parainen #Pargas Pajbackalla, kun @PIFfootballMen sinetöi nousunsa ensi kaudeksi Ykköseen. Grattis! #MiestenYkkonen #MiestenK
Olin pikkuppoikana vuonna 1988 Kimpisessä todistamassa LaPa-JoKu II-divarimatsia. Joutsenolaiset voitti 5-2, Riikosen Pekan hattutempulla. Tämä selvisi 2001, kun Pekan kanssa treenien jälkeen venytellessä tuli jostain syystä tuo ottelu puheeksi
#kakkonen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
