Juhlat pystyyn – JäPS nousee historiallisesti Ykköseen, kolmas nousija enää sinettiä vaille varma
Kuva: Juha Tamminen
Ihan vielä eivät sarjat ole päätöksessään, mutta Kakkosen nousijajoukkueet alkavat olla selvillä. Jo aiemmin nousunsa oli varmistanut vuotta aiemmin Kakkoseen pudonnut SJK Akatemia, joka voitti kaudella 2021 Kakkosen C-lohkon. Sunnuntaina seinäjokiset saivat seuraa Järvenpään Palloseurasta. Myös Pargas IF:n nousu alkaa olla käytännössä varmaa, mutta teoriatasolla se vaatii vielä pisteen.
JäPS:n historiallinen nousu Ykköseen sai sinettinsä, kun se haki Kuopiosta 3-1-vierasvoiton KuFu-98:stä. Juhlat pantiin pystyyn, kun JäPS:n kauden paras maalintekijä Aleksi Ristola osui kahdesti ja KuFu teki epäonnisen oman maalin. Ristolan ensimmäinen maali oli kaunis ja älykäs nosto 25 metristä yli kaukana maaliltaan olleen Miika Töyräksen.
– On jahdattu nousua aiemminkin, mutta tällä kaudella mukana oli valtava määrä ihmisiä, jotka tekivät töitä samaan suuntaan – pelaajia, valmentajia, taustoja… Ansaittu tulos. Niin käsittämätön työmäärä niin monesta suunnasta. Itse olen pari kautta Ykköstä pelannut, mutta niitä juttuja ehtii miettiä myöhemmin. Nyt nautitaan, JäPS:iä neljä kautta valmentanut Osku Partonen kommentoi pelin jälkeen Keski-Uusimaan haastattelussa.
Kausi 2022 on vuonna 1947 perustetun JäPS:n ensimmäinen Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Nousu riemastutti myös kaupunginjohtaja Olli Naukkarista.
Juttu jatkuu twiittien jälkeen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin

