Lähde: Man Unitedin managerilta harkitsematon lipsautus – tähtihyökkääjän leirissä suututtiin
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin hyökkääjän Marcus Rashfordin taustajoukot eivät ole tyytyväisiä joukkueen managerin Ole Gunnar Solskjærin viime viikonloppuna antamiin kommentteihin, kertoo The Athletic.
Olkapääleikkauksesta toipunut Rashford, 23, pelasi lauantaina ensimmäisen ottelunsa moneen kuukauteen, kun United hävisi Leicesterille Valioliigassa 2-4.
Peliä edeltäneessä lehdistötilaisuudessa Solskjær kannusti Englannin maajoukkuehyökkääjää keskittymään enemmän jalkapalloon kuin kentän ulkopuolisiin asioihin, jotta hän pääsisi loukkaantumisensa jälkeen entiselle tasolleen.
Rashfordin tapauksessa ”kentän ulkopuolisilla asioilla” ei viitata mihinkään negatiiviseen, vaan päinvastoin. Esimerkiksi viime vuonna Rashford kampanjoi onnistuneesti brittihallitukselle, että vähäosaisille lapsille tulisi taata ilmainen kouluruokailu myös koronapandemian aiheuttamien rajoitusten aikana.
– Hän on tehnyt merkittäviä asioita nuorella iällä, mutta hän on nyt tulossa jalkapalloilijan parhaaseen ikään, kommentoi Solskjær.
– Hän oppii, kerää kokemusta ja hänellä on aikaa miettiä, mitä hän on tehnyt myös kentän ulkopuolella, koska kuten tiedätte, hän on tehnyt joitain fantastisia juttuja.
– Ehkä hänen tulisi nyt priorisoida jalkapalloa ja keskittyä siihen, koska hänellä on haaste edessään täällä Manchester Unitedissa.
Norjalaismanageri kehui Rashfordia enemmänkin ja sanoi, että uskoo hyökkääjänsä vastaavan haasteisiin samalla tarmolla kuin ennenkin. Solskjærin kommentti jalkapallon priorisoimisesta nostettiin kuitenkin otsikoihin brittimediassa, eikä se jäänyt huomaamatta myöskään Rashfordin leiriltä.
Athleticin mukaan Rashford taustajoukkoineen ymmärtää, että Solskjær ei tarkoittanut kommentillaan pahaa, mutta hyökkääjän leirissä on ihmetelty, miksi managerin piti ottaa moinen asia esille puhuessaan esimerkillisestä ammattilaisurheilijasta.
Rashfordia pidetään Manchester Unitedissa suuressa arvossa etenkin hänen omistautuneisuutensa takia, eikä hän ole Athleticin lähteiden mukaan ikinä antanut syytä epäillä sitoutumistaan seuraa tai ammattiaan kohtaan. Rashford pelasi valtaosan viime kaudesta ja koko EM-lopputurnauksen kipeän olkapään kanssa ennen kuin hän kävi leikkauksessa, mutta silti hän palasi tositoimiin kuusi viikkoa aiemmin kuin alunperin arvioitiin.
Manchester Unitedia seitsemänvuotiaasta asti edustanut Rashford on pelannut seuran edustusjoukkueessa 272 ottelua tehden niissä yhteensä 89 maalia ja syöttäen 56.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon