Manchester United haluaa ratkaista Paul Pogban tilanteen ennen joulua – hurja viikkopalkka pöydällä, mutta Pariisissa vielä suurempi
Kuva: Getty Images
Ranskan maajoukkueen ja Manchester Unitedin keskikentän taiturin Paul Pogban tulevaisuus on ollut puheenaiheena jo pidempään.
Välillä miehen lähtöä on pidetty liki varmana, mutta seuraavassa jatkosopimuksen kerrotaan olevan jo lähellä.
Viimeisimmät tiedot Pogban tulevaisuudesta ovat olleet sen suuntaisia, että Cristiano Ronaldon saapumisen myötä ranskalainen uskoisi Unitedin kohoavan takaisin absoluuttiselle huipulle. Tässä skenaariossa Pogba olisi siis laittamassa nimensä jatkopaperiin.
Daily Mailin mukaan Manchester United on asettanut jatkosopimukselle takarajan. Seura haluaa Pogban joko sitoutuvan tai kertovan lähtöaikeistaan ennen tammikuun siirtoikkunaa ja hetkeä, jolloin muut seurat pääsevät neuvottelemaan hänen kanssaan.
The Sun puolestaan uutisoi, että Unitedin tarjouksessa ranskalaisen viikkopalkka asettuisi noin 467 000 euron tuntumaan.
Vahvimmin Pogbaa on huhuttu Real Madridiin ja Paris Saint-Germainiin. Jos hänen maanmiehensä Kylian Mbappén siirto Pariisista Madridiin toteutuu, niin Pogba tuskin samassa ikkunassa espanjalaisjätin riveihin matkustaa.
Sen sijaan PSG on kesän siirtoikkunan uutisoinnin perusteella valmis maksamaan Pogballe liki 600 000 euron viikkopalkkaa.
Manchesterissa halutaan nyt suora vastaus Pogbalta ja hänen leiriltään, jotta mahdollinen korvaaja ehditään saamaan ajoissa.
AC Milanin keskikenttäpelaaja Franck Kessié on tällä erää Unitedin ykkösvaihtoehto Pogban tilalle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle