Yksi kaikkien aikojen maalivahdeista, italialaislegenda Gianluigi Buffon ei tunnetusti ole kiirehtinyt eläkkeelle. Buffon on pelannut urallaan yli 1 100 ottelua, lopetti maajoukkueuransa maaliskuussa 2018 Italian jäätyä rannalle edellisistä MM-kisoista, mutta ei lopettanut vielä viime keväänäkään jäätyään ilman jatkosopimusta Juventuksessa. Täksi kaudeksi Buffon palasi kasvattajaseuraansa Parmaan ja on ollut Serie B:ssä joukkueensa ykkösvahti. Siitä huolimatta, että tammikuussa mittariin tulee jo 44 vuotta.

Buffonin reseptiä saattaa hyvinkin noudattaa myös toinen legendaarinen maalivahti, Saksan vuonna 2014 maailmanmestaruuteen torjunut Manuel Neuer. Välillä kuin liberona pelaava Neuer on nyt 35-vuotiaana Saksan kapteeni, ja aikoo jatkaa uraansa vielä pitkään.

– Se (uran jatkuminen) riippuu monista tekijöistä: kunnostani, fyysisestä hyvinvoinnistani ja siitä, että jaksan harjoitella. En halua treenata kipulääkkeiden avulla. Minun täytyy pystyä pelaamaan korkealla tasolla ja olla joukkueelle tärkeä. Ja minulla täytyy olla hauskaa, ja todella haluta pelata, Neuer vastasi uranjatkopohdintoihin Bild am Sonntag -lehden haastattelussa.

– Minulle on tärkeää elää tietoisesti, syödä terveellisesti ja nukkua hyvin. Ikä ei ole minulle kuitenkaan mikään rajoite. En sano, että lopettaisin 40-vuotiaana.

Neuerin seurakaveri, maalitykki Robert Lewandowski tarkistutti äskettäin kehonsa kunnon ja sanoi hänen ”biologisen ikänsä” olevan 26 vuotta (oikea ikä 33 vuotta). Neuerin arvio omasta ”iästään” mukailee Lewandowskin vastausta.

– Olisin kai vähän vanhempi kuin ”Lewy”. Sen perusteella, mitä olen kokenut (mm. neljä jalkapöydänmurtumaa) tiedän, minkä ikäinen olen. Luuni ovat kunnossa ja tunnen oloni fyysisesti hyvin. Sanon, että koen olevani vähän alle 30-vuotias.

Neuer kertoi haastattelussa viettävänsä mielellään aikaa pyöräretkillä tai vaeltelemassa ja Saksan maajoukkueen hotelliin tuotiinkin lokakuun maaottelutauon ajaksi kilpapyöriä pelaajien käyttöön.

– Maajoukkueen taustatiimi tekee kaikkensa, että elämämme olisi mahdollisimman miellyttävää, sillä olemme yhä tavallaan koronakuplassa. Silloin tarvitsee raitista ilmaa. Polkupyöräily tuo minulle vapauden tunteen.

Maajoukkueen pyörät eivät ole katupyöriä, vaan maastopyöriä, jolla pelaajat pääsevät ajamaan myös metsäpolkuja pitkin. Neuer sanoo tehneensä seurajoukkueessakin fysioterapeuttien ja lääkärien kanssa pyörälenkkejä. Kesällä hän puolestaan ylitti Alpit. Kokemus oli mieleenpainuva.

– Olin ajoittain liikkeellä myös jalan ja törmäsin yllättäviinkin eläimiin – murmeleihin ja gemsseihin. Paikallisille ne eläimet ovat kuin kissat ja koirat meille, mutta Ruhrin teollisuusalueelta tulevalle se oli jotain erityistä. Pystyin irrottautumaan jalkapallosta siellä erittäin hyvin ensimmäisinä EM-kisojen jälkeisinä päivinä. Se teki mielelle ihmeitä!

[readmore from=Neuer-Manuel]

Pelkästään vapaa-ajasta haastattelussa ei puhuttu. Bild palasi myös Neuerin äskettäisiin sanoihin, joiden mukaan hän haluaa voittaa Saksan kanssa ensi vuonna uudestaan maailmanmestaruuden.

– Ensiksi pitää muistaa, että myös muilla joukkueilla on tavoitteita. Maailmanmestaruus on meille kuitenkin realistista. Meillä on mahdollisuutemme, ja haluamme takaisin maailman huipulle. Meidän pitää kuitenkin valmistautua niin, että voimme olla mukana taistelussa maailmanmestaruudesta. Se on joukkueemme tavoite, Saksan kapteeni totesi.

Neuer ei pelannut Saksan edellisessä karsintaottelussa lievän loukkaantumisen vuoksi, vaan maalin suulla seisoi Marc-André ter Stegen. Se on vielä auki, voiko hän pelata maanantain karsintaottelussa Pohjois-Makedoniaa vastaan.