Neymar uskoo maajoukkueuransa vetelevän viimeisiään – ”En vain koe, että henkiset voimavarani kestävät enää tätä lajia”
Kuva: Getty Images
Paris Saint-Germainissa pelaava brasilialainen supertähti Neymar ei usko jatkavansa maajoukkueuraansa enää pitkään.
DAZN:in dokumentissa hyökkääjä kertoi, että jalkapallo on vaatinut hänen kohdallaan jo veronsa.
– Uskon Qatarin MM-kisojen olevan viimeiseni. En vain koe, että henkiset voimavarani kestävät enää tätä lajia, Neymar kertoi.
– Teen siis nyt kaikkeni noiden kisojen menestyksen eteen. Haluan voittaa maalleni ja toteuttaa suurimman unelmani(MM-kulta). Toivottavasti se onnistuisi.
PSG:n 29-vuotias huipputaitava hyökkääjä on ehtinyt kokemaan kaksi pettymystä MM-kisoissa jo aiemmin.
Venäjän kisoissa vuonna 2018 Neymar oli puolikuntoinen. Hän oli sivussa tositoimista kolme kisoja edeltävää kuukautta jalkavamman takia. Lopulta Brasilian tie nousi pystyyn neljännesvälierissä Belgiaa vastaan.
Kaikista raskaimman jäljen Neymariin on jättänyt vuoden 2014 kotikisat. Sen piti olla tuolloin nuoren tähtipelaajan unelmien täyttymys. Edellisvuoden Confederations Cup oli osoittanut Neymarin ja Brasilian vahvan vireen.
Itse kisoissa kotiyleisö pääsi todistamaan mykistävää ja pysyvästi historiankirjoihin jäänyttä selkäsaunaa. Lopulta maailmanmestariksi asti yltänyt Saksa kylvetti välierissä Brasiliaa lukemin 7-1.
Tällä hetkellä Neymar ei siis usko olevansa enää mukana vuoden 2026 MM-kisoissa, jotka pelataan Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa. Hän olisi tuolloin 34-vuotias.
Jos alla oleva twiitti ei toimi, klikkaa tästä.
"I don't know if I have the strength of mind to deal with football any more."
Neymar expects the 2022 World Cup will be his last
Watch Neymar & The Line Of Kings now exclusively on DAZN bit.ly/NeymarDAZN
Neymar expects the 2022 World Cup will be his last
Watch Neymar & The Line Of Kings now exclusively on DAZN bit.ly/NeymarDAZN
LUE MYÖS:
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Kaoottinen ottelu keskeytettiin Ruotsissa
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Kaoottinen ottelu keskeytettiin Ruotsissa
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa
- Rasmus Schüller jättää Djurgårdenin – peliura jatkumassa: ”Noin vuoden verran”
- Mikael Forssell jättää HJK:n
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Virallista: Sixten Boströmin rooli muuttuu KuPSissa
- HJK:n toppari siirtyy AC Ouluun